Tuomas Virkkusella kaksi mustaa hevosta MM-kisoissa: ”Heillä on ehkä tämän hetken paras keskikenttäpelaaja”
Sunnuntaina alkavissa jalkapallon MM-kisoissa suuret ovat suuria, ja voittajan ennakoidaan tulevan kolmikosta Brasilia, Ranska, Argentiina.
Aina on kuitenkin tilaa myös ylllättäjille – ainakin johonkin pisteeseen asti. Neljä vuotta sitten Kroatia ylsi loppuotteluun ja Venäjä, Ruotsi sekä Uruguay puolivälieriin. 2014 kisoissa puolivälierissä nähtiin Kolumbia ja suuryllättäjä Costa Rica.
Selostaja Tuomas Virkkusen näkemyksen mukaan Qatarin kisojen mustat hevoset tulevat Euroopasta ja Etelä-Amerikasta.
– Serbia on minulle sellainen, että voisiko mennä semi pitkälle. Niillä on hieno nippu, ihan sairaan upeita pelaajia. Serie A:sta tulee melkein puolet joukkueesta. Jos [Dusan] Vlahovic saa itsensä kuntoon… [Sergej] Milinkovic-Savic on ollut yksi alkukauden parhaista pelaajista. Se on mielenkiintoinen joukkue, Virkkunen pyörittelee SuomiFutis-sivustolle.
– Uruguay kuuluu vähän samaan alempaan koriin. Ei voi ihan nostaa suurimmaksi suosikiksi, mutta voi mennä pitkälle. Onhan heilläkin ihan sairaan hieno nippu. Itse on tullut fiilisteltyä näitä äijiä, jotka ovat olleet melkein kolme vuosikymmentä tulla mukana: [Fernando] Muslera, [Diego] Godín, [Martín] Cáceres, [Sebastián] Coates… ja tietysti vielä hyökkäyksessä Luis Suárez ja [Edinson] Cavani.
– Ja nyt siinä on vielä ehkä tämän hetken paras keskikenttäpelaaja painamassa, eli [Federico] Valverde. [Rodrigo] Bentancur taas on ollut ihan eri mies Tottenhamissa kuin Juventuksessa.
Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
Lue myös
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”