Veljekset taistelevat avauksen paikasta MM-mestarisuosikin riveissä: ”Olisin entistä onnellisempi, jos hän pelaisi”
Qatarin MM-lopputurnaus potkaistaan käyntiin sunnuntaina. Hallitseva maailmanmestari Ranska kuuluu tälläkin kertaa ennakkosuosikkien joukkoon.
Lucas Hernández oli yksi edellisten MM-kisojen astetta tuntemattomammista tähtipelaajista. Tuolloin Atléticoa edustanut Lucas pelasi uransa ensimmäisen arvoturnauksen, nousi Ranskan avauskokoonpanoon ja voitti maailmanmestaruuden pelattuaan loistavat kisat. Vuotta myöhemmin hän siirtyi Bayern Müncheniin 80 miljoonalla eurolla.
Topparina ja vasempana laitapuolustajana tunnettu Lucas on kärsinyt rikkonaisesta syksystä loukkaantumisen vuoksi, mutta ehti kuntoutua MM-kisoihin mennessä.
– Ajattelin, ettei vammani olisi niin vakava. Henkisesti olen hyvin vahva. Minun piti tehdä paljon töitä kuntoutuakseni. Olen kiitollinen Bayernin lääkärihenkilökunnalle. Olen onnellinen ja ylpeä voidessani olla täällä.
Vielä ei ole tiedossa, peluuttaako maajoukkuevalmentaja Didier Deschamps Lucasia topparina vai vasempana laitapuolustajana. Ranskalaismedian mukaan Deschamps harkitsee peluuttavansa pelaajaa laitapuolustajana.
– Pitää paikkansa, että viime aikoina pelaan paljon enemmän topparina, mutta olen pelannut Bayernissa edelliset kolme ottelua vasempana laitapuolustajana. Se on pelipaikka, jonka tunnen täydellisesti ja tunnen oloni hyväksi sillä paikalla. Vasemman laitapuolustajan ja topparin pelipaikat on ne, jotka tunnen täydellisesti. Voin olla rauhassa molemmilla paikoilla. Teen kaikkeni kentällä, jos valmentaja päättää peluuttaa minua vasempana laitapuolustajana, Lucas vakuutti perjantaisessa lehdistötilaisuudessa.
Lucas kilpailee paikasta avauskokoonpanossa veljensä Theo Hernándezin kanssa. AC Milania edustava Theo on noussut Serie A:ssa pelipaikkansa ehdottomaan eliittiin. Lucasille on kunnia päästä pelaamaan MM-kisoissa veljensä kanssa.
– Minulle on ylpeydenaihe kilpailla pelipaikasta veljeni kanssa. Se on totuus. On uskomatonta pelata MM-kisoissa veljeni kanssa ja otamme kaiken ilon irti tästä tilanteesta. Pitää paikkansa, että kilpailemme pelipaikasta. Olen ylpeä ja todella onnellinen, jos pääsen pelaamaan, mutta olisin vielä entistä onnellisempi, jos veljeni pelaisi. Se, että näkisin veljeni pelaamassa MM-kisoissa, olisi uskomatonta.
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit