Dani Alves nousemassa Brasilian A-maajoukkueen ennätysmieheksi

MM-pudotuspelipaikkansa jo varmistanut Brasilia pelaa lohkovaiheen päätösottelunsa perjantaina, kun vastaan asettuu vielä jatkopaikasta taisteleva Kamerun.
Brasilian A-maajoukkueen päävalmentaja Titen on määrä tehdä merkittäviä muutoksia avauskokoonpanoonsa lepuuttaakseen avainpelaajiaan ennen neljännesvälieräottelua.
Torstaisessa lehdistötilaisuudessa mukana ollut Dani Alves on todennäköisesti perjantaina Titen nimeämässä avauskokoonpanossa. Alves on toistaiseksi seurannut kisat vaihtopenkin puolelta.
Alves tekee perjantaina brasilialaista MM-kisahistoriaa, jos Tite päästää hänet kentälle. Alvesista tulee silloin Brasilian MM-kisahistorian vanhin kentällä nähty pelaaja. MM-kisajoukkueessa mukana oleva Thiago Silva ehti pitää kyseistä ennätystä hallussaan muutaman päivän ajan. 39-vuotias Alves on noin puolitoista vuotta Silvaa vanhempi.
Lisäksi Alves nousee samalla Brasilian A-maajoukkuehistorian toiseksi eniten maaotteluita pelanneeksi pelaajaksi päästessään tasoihin 125 ottelua pelanneen Roberto Carlosin kanssa. Eniten maaotteluita pelannut pelaaja on 36-vuotiaana maajoukkueuransa päättänyt Cafu, joka edusti maataan 142 ottelussa.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui

- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa