L’Équipe: Ranskan tähtipelaajan polvi herättää huolta valmennusjohdossa – pelaako MM-finaalissa?
Ranska ja Argentiina iskevät yhteen sunnuntaina Qatarin MM-lopputurnauksen finaalissa. Ottelu käynnistyy klo 17.00.
Tiistaina Marokon verkkoon voittomaalin välierässä tehnyt Ranskan avainpelaaja Theo Hernández loukkasi ottelussa polveaan, mutta kykeni siitä huolimatta pelaamaan kamppailun loppuun.
L’Équipen saamien tietojen mukaan Ranskan A-maajoukkueessa ollaan huolissaan Theon polven kunnosta ja siitä, onko laitapuolustaja täydessä pelikunnossa sunnuntaisessa finaalissa. Theo ei harjoitellut joukkueen kanssa torstaina ja polven tilaa tutkitaan tarkasti ennen finaalia.
Vasen laitapuolustaja on noussut turnauksen aikana Ranskan ehdottomien avainpelaajien joukkoon. Theo aloitti ensimmäisen kisaottelun penkiltä, mutta pääsi kentälle, kun veli Lucas Hernández loukkasi vakavasti polvensa. Theo on pelannut loistavat kisat ja on maalinsa lisäksi antanut kaksi maalisyöttöä.
Muun muassa RMC:n mukaan Ranskan MM-kisajoukkueessa on havaittu toistaiseksi tuntematonta virusta. Muun muassa Raphaël Varanen ja Ibrahima Konatén kerrotaan kärsivän flunssaoireista, vaikka kaksikon pitäisikin olla pelikunnossa sunnuntaina.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista