MM-tasolla historiaa tehnyt Marokko uhkaa boikotoida seuraavaa maajoukkueturnaustaan

Qatarin MM-kisoissa historiaa tehnyt Marokko saattaa boikoida seuraavia Afrikan kansallisia mestaruuskilpailuja.
Syynä mahdolliseen ratkaisuun on maan heikot poliittiset välit järjestäjämaa Algerian kanssa.
Marokon jalkapalloliitto on ilmoittanut joukkueensa kilpailevan kisoissa vain, jos he saavat maan pääkaupungista Rabatista suoran lennon Algeriaan Constantinen kaupunkiin.
Marokon ottelut tullaan pelaamaan Constantinessa.
Marokon sotilas- ja siviilikoneet eivät ole saaneet liikkua viime vuodesta alkaen Algerian ilmatilassa. Maiden väliset erimielisyydet ovat yhteyksissä moniin asioihin.
Yksi niistä on Länsi-Saharan omistajuus. Marokko valloitti vuonna 1975 alueen, jonka jälkeen Algerian tukemat saharalaiset ovat vaatineet sitä itsenäiseksi.
Algerian valtio ei ole vielä vastannut Marokon vaatimuksiin.
Marokosta tuli Qatarissa ensimmäinen afrikkalais/arabimaa, joka selviytyy MM-tasolla neljään parhaan joukkoon. Joukkue sijoittui turnauksessa neljänneksi hävittyään pronssimitalin Kroatialle.
Afrikan kansojen mestaruusturnaukseen osallistuu vain pelaajia, jotka pelaavat maanosan paikallisissa seuroissa. Turnaus kestää tammikuun 13. päivästä helmikuun neljänteen päivään.
Marokko kohtaisi lohkovaiheessa Ghanan, Sudanin ja Madagascarin.
Lähde: AP
LUE MYÖS!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”