Samuel Eto’o potkaisi lahjuksista kysynyttä miestä MM-kisoissa – tubettaja kertoi tehneensä rikosilmoituksen kamerunilaislegendasta
Algerialainen YouTube-videoiden tekijä Said Mamouni sanoo olevansa mies, jota kamerunilaislegenda Samuel Eto’o potkaisi maanantaina Qatarin MM-kisoissa.
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt La Opiniónin kuvaama video, jossa Eto’o, 41, menettää malttinsa, kun hänelle tulee puhumaan mies kameran kanssa.
Videolla Eto’o karkaa häntä rauhotelleiden ihmisten käsistä ja ryntää potkaisemaan häntä kuvannutta miestä.
Espanjalaismedian mukaan Mamouni kysyi Eto’olta, oliko hän lahjonut erotuomari Bakary Papa Gassaman, joka toimi viime maaliskuussa oikeudenjakajana Kamerunin ja Algerian välisessä MM-karsintaottelussa.
Kamerun voitti ottelun, mutta sen jälkeen Algerian jalkapalloliitto lähetti FIFA:lle pyynnön uusintaottelusta, koska se väitti, että erotuomari ei ollut tehtäviensä tasalla.
66 000 tilaajan YouTube-kanavaa pyörittävä Mamouni kertoi somevideollaan, että hän kävi tekemässä Eto’osta ilmoituksen poliisille. Videollaan Mamouni myös esittelee vammojaan ja rikkoutunutta kameraansa.
– Olen poliisiasemalla tekemässä rikosilmoitusta Eto’ota vastaan. Hän löi minua ja joku hänen seuralaisistaan tönäisi minua ja tuhosi kamerani.
Barcelonaa ja Internazionalea edustanut Eto’o toimii nykyään Kamerunin jalkapalloliiton puheenjohtajana.
- LUE MYÖS: Katso! Samuel Eto’o menetti malttinsa täysin – kamerunilaislegenda potkaisi fania MM-kisoissa
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin