”Tämä kuva kertoo kaiken” – Lionel Messin tuore maailmanmestaruus toi valmentajan kuusi vuotta vanhan viestin uuteen valoon
Argentiinan päävalmentajan Lionel Scalonin viesti Lionel Messille kuuden vuoden takaa sai suuren merkityksen sunnuntain Qatarin MM-finaalin jälkeen.
Messi, 35 sai viimein pitkään odotetun kruunun uralleen maailmanmestaruuden muodossa. Ranska kaatui loppuottelussa rangaistuspotkukilpailun jälkeen 4-3-lukemin (3-3) hyökkääjälegendan viimeisteltyä itse kaksi maaleista.
Maailmanmestaruus oli Argentiinan ensimmäinen vuoden 1986 jälkeen.
Oli hyvin lähellä, että tämä tarina ei olisi saanut tänään nähtyä ikimuistoista loppua.
Hävittyään Copa Américan finaalin Argentiinan kanssa Chileä vastaan, Messi nimittäin lopetti vuonna 2016 hetkellisesti maajoukkueuransa.
Tämä tappio ja aiemmin Saksalle vuoden 2014 MM-kisoissa kärsitty finaalitappio saivat tähtihyökkääjän murtumaan pettymyksestä.
Messin ilmoitettua päätöksestään Scaloni twiittasi kuusi vuotta sitten kuvaviestin, jossa hän pyysi legendaa jäämään Argentinan paitaan.
– Tämä kuva kertoo kaiken. Älä mene Lio, Argentiinan nykyinen päävalmentaja twiittasi tuolloin
Nyt kuusi vuotta myöhemmin Scaloni on johdattanut maajoukkueen peräsimessä Messin kolmeen pokaaliin.
Viime vuonna Argentiina nappasi Messille ensimmäisen tittelin Copa Américan voitolla arkkivihollista Brasiliaa vastaan, sitä seurasi Finallisima-voitto Euroopan mestari Italiasta.
Tänä sunnuntaina tämä putki huipentui MM-kultaan huimassa finaalitrillerissä Ranskaa vastaan Messin maajoukkueuran viimeisessä tanssissa.
Suuren legendan tarina sai onnellisen lopun.
LUE MYÖS!
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
