Sky: Kaikki yllättänyt kulttihyökkääjä pelaa upeaa kautta Bayern Münchenissä – seura asettanut jatkosopimuksen ykköstavoitteekseen
Eric Maxim Choupo-Moting pelaa loistavaa kautta Bayern Münchenin paidassa.
Choupo-Moting iski syyskaudella jopa 11 maalia Bayernin riveissä, vaikka jäi varsin pienelle peliajalle. Choupo-Moting onnistui maalinteossa 78 minuutin välein ja oli siten joukkueensa tehokkain pelaaja kauden ensimmäisellä puoliskolla.
Maaliskuussa 34 vuotta täyttävän Choupo-Motingin nykyinen sopimus Bayernin kanssa umpeutuu kuluvan kauden jälkeen.
Sky Sportsin saamien tietojen mukaan Bayern on ollut kuitenkin niin vakuuttunut Choupo-Motingin esityksistä, että aikoo tarjota kärjelle uutta jatkosopimusta.
Bayern hakee vahvistuksia hyökkäykseensä, ja media onkin yhdistänyt lukuisia hyökkääjiä seuraan. Tällä hetkellä Bayernin ykköstavoite on kuitenkin päästä Choupo-Motingin kanssa jatkosopimukseen. Osapuolet ovat jo keskustelleet jatkosopimuksesta.
Kamerunin A-maajoukkuetta edustava, mutta käytännössä koko ikänsä Saksassa viettänyt Choupo-Moting siirtyi Bayerniin kaksi ja puoli vuotta sitten. 74 ottelussa on syntynyt 29 maalia.
LUE MYÖS:
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan