Robert Lewandowski harmitteli Erling Haalandin toteutumatta jäänyttä Bayern-siirtoa
Robert Lewandowski pelaa toista kauttaan Barcelonassa.
Kaikki kilpailut mukaan luettuna 44 otteluun on syntynyt 23 maalia ja yhdeksän maalisyöttöä.
Lewandowski voitti viime kaudella 23 maalillaan La Ligan maalipörssin, kun Barcelona kruunattiin sarjan mestariksi.
Lewandowskin ensimmäinen kausi oli huomattavasti meneillään olevaa parempi, mutta kokenut puolalaiskärki on silti tälläkin kaudella selvästi joukkueensa paras maalintekijä.
Barcelona maksoi Lewandowskista noin 45 miljoonaa euroa Bayern Münchenille kesällä 2022. Bayern oli tuolloin kiivaasti Erling Haalandin kintereillä, mutta Haaland päätyi lopulta Manchester Cityyn.
Bayern ei päästänyt helposti irti Lewandowskista, mutta lopulta muutaman kuukauden kestäneet neuvottelut tuottivat tulosta ja kärki siirtyi Barcelonaan.
Lewandowski kertoi olleensa hyvin tietoinen siitä, miten Bayern halusi korvata hänet Haalandilla.
– Tietenkin huomasin, että Bayern todella halusi Haalandin. Totta puhuen olisi ollut kannaltani loistavaa, jos se siirto olisi toteutunut. Siirtoni Barcelonaan olisi ollut todella paljon helpompi verrattuna siihen, miten se lopulta toteutui, Lewandowski totesi Bildille.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”