La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista

Huomattavasti uudistunut seurajoukkueiden MM-turnaus on määrä pelata ensi kesänä.
Turnaukseen osallistuu 32 joukkuetta, joista 12 tulee Euroopasta. Yhdysvalloissa pelattava turnaus alkaa kesäkuun puolivälissä ja kestää noin kuukauden.
Aiemmin seurajoukkueiden MM-kisoihin osallistui ainoastaan maanosien mestarit, mutta FIFA uudisti merkittävästi formaattia ja tätä nykyä osallistujia on huomattavasti enemmän. FIFA:n on määrä maksaa noin 50 miljoonaa euroa jokaiselle turnaukseen osallistuvalle seuralle.
Turnaus on herättänyt huomattavasti kritiikkiä, sillä se pelataan vasta sarjakauden jälkeen. Ottelumäärät kasvavat entisestään ja turnaus päättyy vain muutamaa viikkoa ennen seuraavan kauden käynnistymistä.
La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas lähetti varsin suoraa palautetta FIFA:n puheenjohtajana työskentelevälle Gianni Infantinolle.
– Infantino, tiedät, ettet ole myynyt tv-oikeuksia tai ainuttakaan sponsorisopimusta seurajoukkueiden MM-turnaukselle. Unohda se turnaus. Pelaajat, seurat tai FIFA eivät tarvitse sitä. Jos käytät FIFA:n rahaa maksaaksesi turnauksen kulut, otat rahaa pois maiden lajiliitoilta. Pyydän sinua heittämään sen roskiin, Tebas viittasi seurajoukkueiden MM-kisoihin.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran

- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy