Toni Korkeakunnas pohti syitä HJK:n heikon alun taustalla – ”Se ei ollut pelisuunnitelmana”
HELSINKI. HJK:n kaksijakoinen peliesitys Konferenssiliigan liigavaiheen viimeisessä kotiottelussa norjalaista Moldea vastaan torstai-iltana jäi harmittamaan päävalmentaja Toni Korkeakunnasta. Klubi-luotsi arvioi, mikä avauspuoliskolla meni vikaan.
HJK:n alku Töölössä oli hankala ja Molde karkasi 27 minuutissa kahden maalin johtoon Frederik Ihlerin aikaisilla maaleilla. Lee Erwinin kavennus ohjauksella Lucas Lingmanin vapaapotkun ennen puoliaikaa nosti isäntien itseluottamusta ja toisella jaksolla nähtiin eri ilmeen Klubi.
Lopulta Kai Meriluodon tasoitus lisäajalla toi 2-2-tuloksella pisteen ja piti HJK:n jatkohaaveet elossa ennen liigavaiheen päättävää vierasottelua Real Betisin vieraana ensi viikon torstaina.
– Olimme ensimmäisen puoliajan todella passiivisia. Emme päässeet ollenkaan pelin päälle. Se ei toden totta ollut pelisuunnitelmana, Korkeakunnas kertoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.
– Vähän sama kuin Kreikassa (Panathinaikosia vastaan), että alku oli hidas. Ehkä osittainen syy voi olla se, ettei kilpailullisia pelejä ole jatkuvasti, jonka myötä emme ole päässeet pelin alkuihin kunnolla mukaan.
– Tässä kohtaa se meidän passiivisuus on itsellekin mysteeri. Olimme myös pelokkaita pallollisina ja meidän tuet olivat vähän liian kaukana.
Korkeakunnas pettyi siihen, ettei HJK saanut ehjää 90 minuuttista tälläkään kertaa. Heikko avauspuolisko päästi mahdollisen voiton karkaamaan käsistä.
Tasapelin myötä sijalla 29 sarjataulukossa oleva HJK on Betisin vieraana pakkovoiton edessä viikon kuluttua. Sijat 9-24 tulevat selviämään pudotuspelien karsintakierrokselle.
– Harmittaa, että hukkasimme sen mahdollisuuden ensimmäisellä puoliajalla. Toinen puoliaika oli sen näköistä, jolta sen olisi pitänyt kotijoukkueen osalta näyttää alusta lähtien. Hienoa, että saimme pelin edes tasoihin. Tämän liigavaiheen kannalta se ei välttämättä riitä, Korkeakunnas totesi.
HJK ja Betis kohtaavat Sevillassa torstaina 19. päivä joulukuuta. Ottelu alkaa kello 22:00 Suomen aikaa.
Joni Ahokas
X: @AhokasJoni
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 28 | FC Astana FCA | 6 | 1 | 2 | 3 | 4-8 | 5 |
| 29 | St. Gallen 1879 STG | 6 | 1 | 2 | 3 | 10-18 | 5 |
| 30 | HJK | 6 | 1 | 1 | 4 | 3-9 | 4 |
| 31 | FC Noah FCN | 6 | 1 | 1 | 4 | 6-16 | 4 |
| 32 | The New Saints TNS | 6 | 1 | 0 | 5 | 5-10 | 3 |
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Italian maajoukkue etsii uutta päävalmentajaa – sai Pep Guardiolalta vastauksen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa