Draamaa Mestarien liigan neljännesvälierissä – puolivälieräparit selvillä

Mestarien liigan neljännesvälierävaihe pelattiin loppuun keskiviikkoiltana.
Keskiviikkona pelattiin kolme ottelua. Atlético isännöi Metropolitanolla Real Madridia, Aston Villa kohtasi Club Bruggen ja Arsenal ja PSV iskivät yhteen Lontoossa.
Suurin mielenkiinto kohdistui Madridiin. Real Madrid oli voittanut avausosan Bernabéulla 2-1 ja lähti pienen etumatkan kanssa toiseen osaan. Atlético sai salama-alun, kun Conor Gallagher viimeisteli maalin edustalta avausmaalin vain 27 sekunnin jälkeen.
Real Madrid sai toisella jaksolla loistavan mahdollisuuden tasoitukseen, kun Kylian Mbappé hankki joukkueelleen rangaistuspotkun. Viníciuksen yritys viuhui kuitenkin taivaan tuuliin ja Atléticon maali säilyi koskemattomana.
Peli eteni lopulta jatko-otteluun ja sitä kautta rangaistuspotkukilpailuun. Real Madrid voitti rangaistuspotkukilpailun maalein 4-2. Atléticon Julián Álvarez laukoi pilkkunsa maaliin, mutta kompastui laukaisuhetkellä ja sen myötä pallo osui hänen kumpaankin jalkaan ja maali hylättiin.
Arsenal ja PSV pelasivat 2-2-tasapelin. Toisessa osassa ei ollut mitään pelattavaa, kun Arsenal oli voittanut avausosan peräti 7-1, ja eteni siten jatkoon yhteismaalein 9-3. Aston Villa pudotti Club Bruggen yhteismaalein 6-1.
Mestarien liigan puolivälieräparit
Real Madrid-Arsenal
PSG-Aston Villa
Barcelona-Borussia Dortmund
Internazionale-Bayern München
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy