Haastattelussa: Jarno Heinikangas
TPS-kapteeni Jarno Heinikangas hakee Veikkausliigamestaruutta tulevalla kaudella.
TPS on tosin jälleen muuttunut hurjasti verrattuna edelliseen kauteen, mutta tällä kertaa ”Jallu” näkee muutokset positiivisena asiana.
//
Uusi kausi alkamassa ja jälleen uuden päävalmentajan johdolla. Neljä kautta ja neljä päävalmentajaa, se ei taida olla paras mahdollinen yhtälö pelaajien kannalta?
On tosiaan jälleen kerran laitettu valmennus uusiksi. Silloin aina tapahtuu se, että kaikki alkaa käytännössä alusta. Kauden ensimmäisessä Liigacup-pelissä Honkaa vastaan olimme valovuoden jäljessä. Silloin tuli fiilis, että miksi me ollaan joka kerta tässä tilanteessa tammikuussa.
Nyt tilanne on kuitenkin parempi. Meillä on moderni, nuorekas ja pätevä valmennuskolmikko Marko Rajamäen johdolla. Diego Corpache on ollut positiivinen yllätys, hänellä on hyvä näkemys pelistä ja on osoittanut jo olevansa valmentajatyyppiä.
Mitä ”Rapa” on teidän peliinne mielestäsi tuonut?
Olen pelannut hirveän pitkään liigassa ja minulla on ollut monta valmentajaa. Jokaisella on ollut aina taktiikka, mutta erona on ollut se, että pelkästään Mixun aikana sitä taktiikkaa on harjoiteltu myös kentällä. Sitä kautta jokainen pelaaja on tiennyt oman roolinsa kentällä. Se on se juttu, joka on nykyfutiksessa todella tärkeää ja sitä Rapa on meille tuonut.
Viime kaudella olitte kolmansia sarjassa. Olet sanonut, että parantaa täytyy, mutta hopeasta ei kannata taistella. Se jättää tavoitteeksi ainoastaan kultamitalin?
Se on aina vaarallista sanoa, mutta sen voi miettiä sitä kautta, että sarjassa on neljällä, viidellä joukkueella mahdollisuus voittaa mestaruus ja kaikki sen haluavat voittaa. Kaiken pitää silloin natsata kohdalleen, mutta siitä lähdemme pelaamaan.
Pahimmat uhkaajat ovat Honka, HJK, FC Inter ja villinä korttina MYPA. Jose Lindbergin ryhmä toimii tässä mustana hevosena.
Joukkueenne on vahva hyökkäyksessä ja keskikentällä. Puolustuksenne on myös hyvää kaliiperia, mutta se on erittäin kapea. Miten kestätte mahdolliset loukkaantumiset ja pelikiellot?
Itsekin puolustajana olisin odottanut, että alakertaan tulisi yksi kaksi vaihtoehtoa. Toisaalta meillä on paljon pelaajia, jotka voivat pelata eri pelipaikoilla. Näin pystymme mahdollisesti muokkaamaan alakertaa, jos tulee loukkaantumisia tai pelikieltoja.
Jos yksi tai kaksi loukkaantumista tulee, niin vielä selviämme, mutta kolme tai neljä, niin saatamme olla kusessa. Uskon, että siinä tapauksessa seurakin kuitenkin reagoi.
//
LUE MYÖS:
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha