Johanssonilla hyviä muistoja Puolasta
Jonatan Johansson kuuluu yli sadalla A-maaottelullaan Huuhkajien veteraanikaartiin.
Vastassa on maajoukkuetasolla ollut monenlaisia vastustajia ja myös lauantaina vastaan asettuva Puola on entuudestaan tuttu.
Kohtasitte Puolan viime EM-karsinnoissa. Millaiset muistot siitä karsinnasta jäi?
Etenkin vieraspelistä jäi tosi hyvät muistot. Se oli karsintojen avauspeli ja voitimme silloin 3-1.
Varmaan Puolakin sen pelin muistaa ja tulee lauantaina kovaa. Kotona sitten pelasimme tasan karsintojen loppuvaiheessa.
Noita Roy Hodgsonin alaisuudessa pelattuja karsintoja käydään paljon muun ohella läpi tuoreessa Huuhkajat-kirjassa. Olit itsekin mukana tekemässä sitä.
No, en tekemässä, mutta haastateltavana… Tosi kiva että tämä ajanjakso on saatu kirjaksi ja mukava itsekin oli asioita muistella. Maajoukkueessa on aina ollut mahtava tunnelma ja on tietysti edelleenkin.
Kirjan kuvaama sukupolvi on väistämättä vähitellen väistymässä. Millaisena näet tulevaisuuden?
Nuoria pelaajia on ollut jo paljon mukana ja onhan A-maajoukkueeseen koko ajan muutenkin noussut uusia nimiä. On hyvä että nuoremmat pelaajat ovat saaneet nyt tuntumaa, niin heidän on helpompi sitten ottaa enemmän vastuuta jatkossa. Ihan hyvältä näyttää.
Viro-ottelu ei ollut paras mahdollinen esitys Suomelta. Uskotko parempaan Puolaa vastaan?
Vaikea tietysti suoraan verrata, mutta joskus huonommistakin peleistä oppii paljon. Totta kai toivotaan, että nyt pystymme parempaan esityksen. Tappio oli alla myös viimeksi, kun Puolan vieraissa kohtasimme. Ehkä se ennakoi jotain.
Suomifutis.com-sivusto toimitti Huuhkajat-kirjan tilasto-osuuden.
LUE MYÖS:
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”

- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi