Hollanti murskaavan hyvä – ”Olisimme voineet tehdä jopa pari lisää”
Hollanti osoitti iskukykynsä ensi viikolla alkavia EM-kisoja silmällä pitäen kaatamalla Pohjois-Irlannin maalein 6-0 Amsterdam Arenalla lauantaina.
Hollantilaiset näyttivät 50.000 katsojan edessä vanhaa kunnon totaalijalkapalloa, jossa vastustajalle oli jätetty pelkkä statistin rooli. Oranssien maaleista vastasivat Robin van Persie ja Ibrahim Afellay kahdesti sekä Wesley Snejder ja ensi kertaa maalleen osunut Ron Vlaar.
Hollanti aloittaa nyt keskittymisen EM-kisojen avausotteluunsa Tanskaa vastaan.
– Olemme pelanneet varsin keskinkertaisia joukkueita vastaan. Kaiken kaikkiaan esityksemme kuitenkin paranevat koko ajan. Voitto ei merkitse niin paljon minulle. Pelimme oli nopeampaa, mutta joskus emme ole riittävän säntillisiä. Näin kuitenkin hienoja hyökkäyksiä ja komeita maaleja. Olisimme voineet tehdä vielä jopa pari lisää, päävalmentaja Bert van Marwijk veisteli UEFA:n verkkosivuilla.
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”