Seuran kotisivut vahvistavat: Joel Pohjanpalo siirtyy kakkosbundesliigan VfR Aaleniin
Kuva: Juha Tamminen
Kuten aiemmin tänään spekuloimme, siirtyy HJK:n 18-vuotias hyökkääjälupaus Joel Pohjanpalo Saksaan. Pohjanpalo teki bundesliigaseura Bayer Leverkusenin kanssa 30.06.2014 saakka kestävän lainasopimuksen, johon kuuluu myös osto-optio. Leverkusen kuitenkin lainaa kuluvan kauden ajaksi nuorukaisen eteenpäin kakkosbundesliigan VfR Aaleniin. VfR Aalen on vahvistanut Pohjanpalon siirron kotisivuillaan.
Teemu Pukin muutettua Skotlantiin on valmentaja Sami Hyypiä Saksan pääsarjan ainoa suomalainen, mutta kakkosliigassa riittää kuhinaa kentänkin puolella. Pohjanpalosta tulee jo viides suomalaispelaaja tämän kauden kakkosbundeksessa. Nivelsidevamma pitää Pohjanpalon kuitenkin sivussa kentiltä arviolta lokakuun alkupuolelle saakka.
Sami Hyypiä ja Bayer-johto halusi suomalaisen Saksaan kehittymään, sillä kakkosbundeksesta tätä on helpompi tarkkailla. Leverkusenin käyttäessä osto-optionsa Pohjanpalo voisi pelata pysyvästi bundesliigaseuran paidassa kaudesta 2014-2015 alkaen. Jos optiota ei kuitenkaan käytetä, voi hän mahdollisesti palata HJK:hon jo ensi kauden alkuvaiheessa.
HJK valmistautui Pohjanpalon lähtöön lainaamalla loppukauden ajaksi JJK:ssa maaleja paukuttaneen Eero Markkasen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa