Uruguayn huippunimen ura jatkumassa MLS-liigassa?
Kuva: Getty Images
Esimerkiksi vuoden 2010 MM-kisoissa ihastuttanut Diego Forlan saattaa pelata seuraavaksi MLS-liigassa.
Uruguayalainen on pelannut ulkomailla koko uransa, kunnes hän palasi täksi kaudeksi takaisin kotimaahansa. Ennen paluuta kotimaisemiin Forlan ehti pelata puolitoista vuotta Japanissa J-Liigassa.
Forlanin ensimmäinen kausi Penarolin paidassa oli menestyksekäs kotimaassa, sillä kausi päättyi tittelijuhliin. 15 esiintymistä toivat tililleen myös neljä maalia.
– Televisiosta on nähtävissä, että MLS herättää mielenkiintoa ja selvästi jalkapallon taso on noussut, Forlan tuumi Deporte Totalin mukaan.
36-vuotias Forlan ei tosin ole päättänyt vielä mitä tekisi tulevaisuudessa.
– En ole saanut tarjousta, mutta tulevaisuus näyttää, Forlan pohdiskeli.
Forlan aloitti uransa Euroopassa Manchester Unitedissa ja voitti myös Valioliigan. Hyvin hänet muistetaan esimerkiksi myös Atletico Madridin paidasta, jossa hyökkääjä oli tehokaimmillaan.
Forlan on voittanut urallaan Valioliigan lisäksi muun muassa Copa American ja Eurooppa-liigan.
Päivitys: Otsikkoa korjattu 26.12. klo 11.36. Kyseessä tietenkin Uruguayn eikä Kolumbian huippunimi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin