AS Roma halusi Jari Litmasen ilmaiseksi – ”En pitänyt siitä”
Kuva: Juha Tamminen
Eletään vuotta 1996.
Jari Litmasen perässä oli tuolloin useita huippuseuroja. Ajaxissa pelannutta ”Littiä” himoitsi italialaisseuroista esimerkiksi AC Milan ja AS Roma.
Litmanen kertoi aiemmin kirjassaan Litmanen 10, että Italia oli ehdottomasti jopa yksi miehen suosikkivaihtoehdoista. Neuvottelut roomalaisten kanssa eivät kuitenkaan johtaneet diiliin.
Futbol-lehti kysyi Litmaselta tarkemmin kontrahdin kariutumisesta.
– AS Roma todellakin halusi minut vuonna 1996, mutta en voinut lähteä noin vain. Siksi sanoin Roman seurajohdolle, että olen valmis siirtoon, mutta teidän tulee sopia kaikista asioista Ajaxin kanssa. Minä en voinut sanoa Ajaxille, että haluan lähteä, Litmanen sanoi.
Amsterdamilaisseura halusi myös pitää Litmasen. AS Roma -siirto ei edennyt, sillä italialaiset osoittivat piheytensä.
– AS Roma ei ollut valmis maksamaan summaa, jonka Ajax halusi. Sen sijaan Roma halusi odottaa sopimukseni päättymistä, jotta olisi saanut ilmaiseksi minut. En pitänyt siitä. Lopulta jatkoin diiliäni hollantilaisten kanssa, eikä siirto Italiaan toteutunut.
LUE MYÖS:
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot

- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan