IFK Mariehamille paluumuuttaja Italiasta
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamnin oma kasvatti Thomas Mäkinen palaa joukkueen riveihin vietettyään vuoden Italian kolmannen sarjatason Renatesta. Yksivuotinen sopimus allekirjoitetaan viikonloppuna Mäkisen, 20, kotiuduttua Italiasta.
– On todella mukavaa, että onnistuimme saamaan Thomasin taas kotiin. Hänen aikansa Italiassa ei ollut ehkä ihan sitä mitä hän odotti, mutta hän on varmasti kehittynyt niin henkilönä kuin pelaajana ja uskomme, että hänellä on kaikki mahdollisuudet kehittyä edelleen IFK:ssa, seurajohtaja Peter Mattsson kertoo IFK:n tiedotteessa.
– Jo kaudella 2016 hän taisteli paikasta avauksessa ja hän on pelaaja, jota voidaan peluuttaa niin keskikentän keskustassa kuin laitapakkinakin, joten hän on erittäin arvokas joukkueelle.
Aiemmin tänään IFK kertoi tehneensä sopimukset myös keskikenttäpelaaja Amos Ekhalien ja maalivahti Anton Lepolan kanssa.
LUE MYÖS:
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”