UEFA:n uusi rahanjakomalli suosii suuria entistäkin enemmän – nyt myös historiasta palkitaan

Vielä kahdella edellisellä vuosikymmenellä Mestarien liigan voittoa ovat juhlineet muun muassa Ajax, Porto ja Marseille. Sittemmin jalkapallomaailma on kuitenkin muuttunut niin rajusti, että tuntuu aivan käsittämättömältä mahdollisuudelta, että UCL:n mestaruus menisi Top 5 -liigojen joukkueiden ulkopuolelle. Ranskassakin (toistaiseksi turhiksi osoittautuneita) menestystoiveita kantaa harteillaan yksin ökyrikas PSG.
Nykyaikana kilpailun loppusuoralla on totuttu näkemään vuodesta toiseen samoja suurseuroja. Näille yhteistä on, että jokainen pyörittää toimintaansa massiivisella budjetilla – joko upporikkaiden taustavaikuttajien tai oman huippujouhevaksi hiomansa bisnesmallin ansiosta.
Kaupan päälle kuilua varakkaiden ja vielä paljon varakkaampien seurojen välillä kasvattavat myös Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n jakamat palkintorahat. Ensi kaudesta lähtien palkintopotit kasvavat jälleen, mutta nyt UEFA jakaa kakusta yhä suuremman potin kaikkein äveriäimmille seuroille.
UEFA ja eurooppalaisten jalkapalloseurojen yhteistyöjärjestö ECA solmivat vuosille 2018-2021 sopimuksen, joka tuo seuroille huimat 3,4 miljardin kausittaiset tulot. Kasvua kauteen 2017-2018 on peräti 1,1 miljardia euroa.
Tästä summasta jaetaan joka kausi Mestarien liiga -seuroille palkintorahoina 1,9 miljardia euroa. Korotusta edellisvuoteen on 500 miljoonaa euroa.
Eurooppa-liigan seurojen yhteinen palkintopotti puolestaan kasvaa 100 miljoonalla eurolla, ja on jatkossa 500 miljoonaa euroa per kausi.
Historiasta palkitaan
Uutuutena Mestarien liigan rahanjaossa seuroja palkitaan jatkossa myös historiarankingin perusteella. Historiarankingin osuus on 528 miljoonaa euroa, joista suurimpien seurojen potti on korkeimmillaan 32 miljoonaa. Historiarankingissa painotetaan esimerkiksi europeleissä voitettuja titteleitä, joten esimerkiksi Barcelona ja Real Madrid tulevat kuittamaan kyseiset 32 miljoonaa kaiketi joka kausi.
Luonnollisesti myös menestysbonukset Mestarien liigassa paisuvat. Jo lohkovaiheeseen pääsystä hyvitetään 15 miljoonalla eurolla, 2,3 miljoonalla eurolla enemmän kuin aiemmin. Lohkovaiheen tasapelit ovat seuroille 900 000 euron ja voitot 2,7 miljoonan euron arvoisia. Molemmat summat lähes kaksinkertaistuvat aiemmasta.
Paikka pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella tuo seuroille 9,5 miljoonaa euroa, puolivälieräpaikka 10,5 miljoonaa ja välieräpaikka 12 miljoonaa. Loppuottelun häviäjä saa lohdutuspalkintonaan 15 miljoonaa euroa ja mestari 19 miljoonaa.
Jos oletetaan, että Mestarien liigan mestari voittaisi kaikki lohkovaiheen ottelunsa, se nettoaisi palkintorahoina jo 76,2 miljoonaa euroa. Kun summaan ynnätään niinsanotut ”market pool” -rahat sekä historiarankingin tuomat bonukset, voi Mestarien liigan voittaja onnitella itseään kenties yli 100 miljoonan euron palkintorahoista.
Lähde: Mundo Deportivo
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”
- Pikkuhuuhkajat nappasi toisen murskavoiton – Mika Lehkosuolta kiitokset pelaajilleen: ”Pitää antaa iso kunnia siitä”
- Mitä ihmettä: Norja takoi 11 maalia MM-karsintaottelussa – Erling Haaland mukana seitsemässä osumassa
- Fifa-pomo vakuuttaa: Iran mukana MM-kisoissa 2026 jännitteistä huolimatta
- Pikkuhuuhkajat murskasi jälleen EM-karsinnoissa – maaliero kahden ottelun jälkeen 12–0
- Raivo repesi Ruotsissa surkeista tuloksista: ”Mikä h*lvetti on ongelmana?”
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Raivo repesi Ruotsissa surkeista tuloksista: ”Mikä h*lvetti on ongelmana?”
- Pikkuhuuhkajat nappasi toisen murskavoiton – Mika Lehkosuolta kiitokset pelaajilleen: ”Pitää antaa iso kunnia siitä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Sylkemisvälikohtaus paisuu skandaaliksi – Luis Suarezille lisää pelikieltoa
- Mitä ihmettä: Norja takoi 11 maalia MM-karsintaottelussa – Erling Haaland mukana seitsemässä osumassa
- Lehti: Polvensa venäyttänyt Lukas Hradecky joitain viikkoja sivussa pelikentiltä