Palloliitto ilmoitti MM2026-kantansa: ”Ekologisuus ja ihmisoikeudet meille tärkeitä”
Kuva: Juha Tamminen
Jalkapallon MM-kisat alkavat torstaina, mutta tänään keskiviikkona Moskovassa tähyillään jo kahdeksan vuoden päähän. FIFA:n kongressi nimittäin äänestää vuoden 2026 MM-kisojen isännästä.
Äänestyksessä ovat vastakkain Marokon hakemus sekä Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon yhteinen ”United-hakemus”. MM-haun asetelmista voi lukea lisää täältä.
Suomen Palloliiton hallitus on linjannut, että Suomi ilmoittaa omasta äänestämisestään ennakkoon. Tiistaina Palloliitto tiedottikin kotisivuillaan, että se aikoo äänestää Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon isännyyden puolesta.
– Molemmat vaihtoehdot ovat varteenotettavia ja hyvin valmisteltuja. Meillä on kuitenkin vahvat perustelut omalle kannallemme, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti sanoo.
Lahti perustelee äänestyspäätöstä vuorotteluperiaatteella, sillä Pohjois-Amerikassa MM-kisat järjestettiin viimeksi vuonna 1994, kun Afrikassa pelattiin viimeksi kahdeksan vuotta sitten. Lisäksi Kanadaan, Meksikoon ja Yhdysvaltoihin ei tarvitse rakentaa uusia stadioneita, ja infrastruktuuri on muutenkin kunnossa.
– Tämä vähentää kisaisännyyteen kohdistuvia riskejä ja varmistaa sen, ettei uusia stadioneita rakenneta turhaan.
– Lisäksi United-hakemuksessa korostetaan voimakkaasti ekologisuuden ja ihmisoikeuksien puolustamisen näkökulmaa tekojen kautta, mikä on meille tärkeä asia, Lahti jatkaa.
LUE MYÖS:
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan