Ykkösen yllättäjän nousujuna puksuttaa
Kuva: Juha Tamminen
Ekenäs IF oli kuluvan viikon aikana otsikoissa kyseenalaisista syistä, sillä joukkueen maalivahti Jonathan Jäntin rasistiseksi tulkittu huutelu vastustajajoukkue KTP:n pelaajalle kantautui näkyvästi ja kuuluvasti julkisuuteen. EIF asetti lopulta Jäntin oma-aloitteisesti kolmen ottelun pelikieltoon, ja torjuntavastuun sai kakkosvahti Mehdi El Moutacim.
Sunnuntaina oli jälleen EIF:n vuoro nousta puheenaiheeksi siitä, mistä se on koko kauden ajan tunnettu – nimittäin hyvästä jalkapallosta ja erinomaisista tuloksista. EIF kaatoi Ykkösen kierroksen ainoassa ottelussa Hakan maalein 2-1, ja nousi jälleen yksin sarjan kärkipaikalle.
Kotijoukkue EIF siirtyi johtoon ottelun ensimmäisellä neljänneksellä Kevin Kauberin tekemällä maalilla. Toisella puoliajalla Haka nousi kuitenkin tasoihin Anton Popovichin osumalla.
[readmore from=EIF]
Vaan EIF ei lannistunut. Joukkueen kauden läpimurtopelaaja ja paras maalintekijä, 18-vuotias Akseli Ollila teki muutama minuutti ennen täyttä aikaa kauden seitsemännen maalinsa ja takasi tammisaarelaisille tärkeät kolme sarjapistettä.
Näin EIF kasvatti eron HIFK:hon taas kolmeen pisteeseen. Kolmantena olevaan KPV:hen eroa on viisi pistettä.
Viktig match idag för Ekenäs IF när man möter FC Haka hemma i dagens enda #Ykkönen match. Vinst och man är 3 poäng före HIFK och 5 poäng före KPV.
Haka varit något av en favoritmotståndare för EIF med 3 vinster & 3 oavgjorda på hemmaplan i Ykkönen.
Haka varit något av en favoritmotståndare för EIF med 3 vinster & 3 oavgjorda på hemmaplan i Ykkönen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle