Seurajoukkueissa hiljaisempaa – Chilen tähdet onnistuivat maaottelussa
Arturo Vidal ja Alexis Sánchez ovat Chilen maajoukkueen selkeitä tähtiä. Seuratasollakin kaksikko on tottunut nauttimaan parrasvaloista, mutta tällä kaudella niitä ei olla – ainakaan positiivisissa merkeissä – paljoa kummallekaan suotu.
Sánchezin vire on ollut pahemman kerran kateissa sitten tammikuisen siirron Manchester Unitediin, eikä Vidalkaan ole Barcelonassa valtavia minuutteja tililleen saanut.
Viime yönä Suomen aikaa Chile ystävyysotteli Hondurasin kumoon luvuin 4-1, ja molemmat pelaajat kirjauttivat nimensä pöytäkirjaan.
Vidal avasi maalihanat jo ottelun kahdeksannella minuutilla, ja tuplasi oman saldonsa rangaistuspotkusta ensimmäisen jakson loppupuolella. Sánchez asettui ampumaan joukkueen toista rankkaria, pelin edettyä tunnin verran. Tämä yritys epäonnistui, mutta jatkotilanteesta pallo löysi tiensä verkkoon.
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”