Kateissa olevan valioliigahankinnan epätoivoinen isä: ”En voi uskoa sitä todeksi”
Maailma odottaa epäuskoisin ja pelonsekaisin tunnelmin uutisia Emiliano Salaa kuljettaneesta lentokoneesta. 28-vuotias argentiinalaishyökkääjä oli ylittämässä pienkoneella Englannin kanaalia, kun kone hävisi maanantai-iltana tutkasta. Toistaiseksi sitä ei ole löydetty (lue aiheesta lisää).
Cardiff hankki Salan viime lauantaina 17 miljoonan euron siirtosummalla ranskalaisesta Nantesista. Sala kävi Ranskassa hyvästelemässä vanhat pelikaverinsa, ja oli matkalla takaisin Walesiin.
Tieto oletetusta lentoturmasta järkytti luonnollisesti myös Salan perhettä, joka odottaa uutisia kotimaassaan Argentiinassa.
– Olen epätoivoinen, en tiedä mitä tapahtui. Kuulin asiasta, kun ystäväni soitti minulle. Olen Rosariossa enkä voi uskoa sitä todeksi, Emiliano Salan isä Horacio totesi C5N:lle La Nacionin mukaan.
Sala ei ole koskaan pelannut Argentiinassa ammattilaisena, vaan muutti Ranskaan jo nuorena. Viimeisen kolmen kauden aikana hän on tehnyt 12 Ligue 1 -maalia kullakin.
– Hän on hyvin nöyrä poika, työkseen rekkaa ajava isä kuvaili Emiliano Salaa medialle.
– Tiedän, että kaikki katsovat nyt televisiota. Perheeni ei tiennyt asiasta mitään.
Salan entiset pelikaverit Amine Harit ja Lucas Deaux ovat reagoineet tapaukseen sosiaalisessa mediassa.
– Toivon sydämeni pohjasta, ettei tämä ole totta, Deaux kirjoitti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Edin Džeko ei uskonut pelaavansa nelikymppisenä MM-kisoissa – iso päätös pelasti kauden
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Näkökulma: Carlo Ancelottin nerokkuus voi tuoda Brasilialle 6. MM-pokaalin
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Suomalaiset raivoavat MTV:lle – aivan liikaa mainoksia MM-kisojen aikana
- Katso video: Etelä-Afrikan studiossa oltiin täysin sokissa avausottelun jälkeen
- Haastattelu: Petri Vuorinen avasi HJK:n siirtoikkunasuunnitelmia