Bayern Münchenin pelaaja avautui tilanteestaan: ”Valmentaja ei ole reilu minua kohtaan”
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin laitapuolustaja Rafinhan mukaan päävalmentaja Niko Kovač on kohdellut häntä epäreilusti.
Vuodesta 2011 lähtien Bayernia edustanut Rafinha, 33, on pelannut tällä kaudella Saksan Bundesliigassa kymmenen ottelua, joissa hän on ollut avauksessa yhteensä kuusi kertaa.
Brassipakin edellä nokkimisjärjestyksessä on Joshua Kimmich, joka on tarjoillut Saksan pääsarjassa kymmenen maalisyöttöä, enemmän kuin kukaan muu kuluvalla sesongilla. Rafinha saanee näytönpaikkansa Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osaottelussa Liverpoolia vastaan, sillä Kimmichin korttitili tuli täyteen joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa.
Lauantaina Rafinha seurasi pelin jälleen penkiltä, kun Bayern voitti Hertha Berlinin Bundesliigassa 1-0. Ottelun jälkeen hän avautui tilanteestaan. Rafinhan mukaan hänen on vaikea valmistautua Liverpool-otteluun, jos hän ei saa peliaikaa.
– On vaikea valmistautua siihen, jos ei saa minuutteja, kommentoi Rafinha Goalin mukaan.
– Teen työni ja harjoittelen hyvin, mutta valmentaja ei luota minuun.
– En osaa sanoa, miksi näin on. En ole aiheuttanut mitään ongelmia. Tietysti olen pettynyt.
– Olen pelannut täällä kaikkien valmentajien alaisuudessa, oli kyseessä sitten Pep Guardiola, Jupp Heynckes tai Carlo Ancelotti.
– En ole enää pelannut sanottuani tammikuussa, että jätän seuran kauden jälkeen.
Rafinha kohdisti turhautumisensa päävalmentaja Kovačiin Bildin haastattelussa.
– Valmentaja ei ole tällä hetkellä reilu minua kohtaan. Teen kaikkeni harjoituksissa, mutta minun on vaikea motivoida itseäni.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti