Inter Milanilta heikko esitys Eurooppa-liigassa – farssi maalitykin ympärillä kostautui nolosti
Kuva: Getty Images
Italialaisseura Inter Milan pääsi lähtemään Eurooppa-liigassa kohtalaisista asetelmista toiseen osaotteluun Eintracht Frankfurtia vastaan. Joukkueet olivat pelanneet Saksassa maalittoman tasapelin eli voitto kotikentältä olisi riittänyt Luciano Spalletin ryhmälle jatkopaikkaan.
Eintracht Frankfurt vei kuitenkin pidemmän korren nappaamalla 1-0-vierasvoiton Luka Jovicin aikaisella maalilla. Yhteismaalit menivät siis bundesliigaseuralle samoin lukemin.
– Epäonnistuimme vähän kaikessa, Spalletti totesi lehdistötilaisuudessa.
–
Tilanteesta erittäin nolon Interille teki se, että joukkue jäi kokonaan ilman maaleja ja sen viime vuosien paras maalintekijä Mauro Icardi ei pelannut minuuttiakaan kummassakaan osassa vaikka on täysin terveenä.
– Vaikka liikutimme palloa linjojenkin välissä, emme luoneet kertaakaan mitään merkittävää, Spalletti lisäsi.
Icardi on ollut sivussa jo pidempään, sillä hänen itsensä, agenttinsa Wanda Naran ja Interin väliset neuvottelut jatkosopimuksesta eivät ole edenneet. Argentiinalaiskärki menetti farssin yhteydessä myös kapteeninnauhansa ja tämän hän on ottanut raskaasti.
Tilanteen uskotaan olevan ratkeamassa pian, mutta ratkaisua voi pitää monessa mielessä myöhästyneenä, sillä europelit ovat joukkueelta tämän kauden osalta jo ohi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä