KTP – EIF: puolustuspelissä sanomista
Ykkönen
KTP – EIF
Maanantai 13.05 klo 18:30
Maanantaina paketoidaan ykkösen kolmas sarjakierros Kotkassa Arto Tolsa Areenalla, jossa Kauden vaisusti aloittanut KTP kohtaa viime kauden yllättäjän EIF:in. Molemmilla joukkueilla on vielä voittotili avaamatta ja tilanne rassaa varsinkin suurin odotuksin kauteen lähtenyttä Argo Arbeiterin valmentamaa kotkalaisjoukkuetta.
Moni lukija muistanee vielä KTP:n edellisen ottelun, jossa Petsipappa tipsasi underia ja Valkeakoskella pelatussa matsissa tehtailtiin yhdeksän maalia… Korvien punan laskettua oli jälkianalyysin aika. Kotkalaisten pre-seasonilla esittämät hyvät otteet olivat poissa, ja varsinkin erikoistilannepelaaminen oli huonolla tolalla. Valmennuksella on varmasti ollut töitä ennen maanantain ottelua ja nyt alkavat paineet pistetilin aukaisemiseen kovat.
EIF:in ei rehellisesti sanoen ole aivan odotettu uusivan viime kauden hienoa suoritustaan. Viime kierroksen tasapeli kotona TPS:ää vastaan oli aivan hyvä suoritus, mutta kovasti uusiutunut joukkue ei ainakaan vielä tunnu saaneen isoa vaihdetta silmään. Ainakin viime vuonna joukkueen vahvin valtti oli puolustus, mutta samanlaista varmuutta ei alakerralta ole tänä vuonna vielä nähty. Cupissa joukkueet kohtasivat ennen sarjakautta ja silloin EIF oli parempi.
Vetosuositus
Ennusmerkit viittaavat siihen, että maaleja voidaan tänäänkin nähdä. Molemmat joukkueet osaavat tehdä peliä, mutta alakerrassa on ollut sanomista. Vetosuosituksena on Ottelussa yli 2,5 maalia kertoimella 1,86.Valitse riskitön veto 100€ asti tai 200% talletusbonus!
Lyö riskitön 100€ veto näin:- Siirry ille TÄSTÄ.
- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Valitse itsellesi mieleinen tarjous:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Edin Džeko ei uskonut pelaavansa nelikymppisenä MM-kisoissa – iso päätös pelasti kauden
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset