PSG julkaisi Kylian Mbappén tilanteesta tiedotteen, valmentaja jutteli halusta lähteä Madridiin: ”Suljetuin silmin”
Kuva: Getty Images
Ranskan liigan parhaana pelaajana sunnuntai-iltana palkittu Kylian Mbappé aiheutti palkintogaalassa hämmennystä flirttaillessaan seurasiirron mahdollisuudella. 20-vuotias Mbappé kertoi kaipaavansa lisää vastuuta, ”joko PSG:ssä tai jossain muualla”
Mbappén lausunto saatettiin tulkita myös palkankorotustoiveeksi, sillä PSG:llä ja Mbappélla on tiettävästi jatkosopimusneuvottelut vireillä. Sen verran PSG kuitenkin koki tarpeelliseksi reagoida, että se julkaisi Mbappén tilanteesta tiedotteen.
– Paris Saint-Germainilla ja Kylian Mbappélla on ollut kahden vuoden ajan vahva side, ja yhteinen historiamme jatkuu myös ensi kaudella, PSG kirjoitti twiitissään.
– Haluamme kirjoittaa yhdessä ison palan seuran historiaa. Tässä palassa on jokaisella pelaajalla osansa ja jokainen tekee töitä kollektiivin eteen.
Mbappén nykyinen sopimus jatkuu vuoteen 2023 saakka, mutta uutta ollaan tiettävästi kulisseissa puuhaamassa. Vaikka Mbappé on nuori mies, ovat siirtohuhut ja -hulinat miehen kohdalla jo arkipäivää. Kesällä 2017 Monacossa pelannutta hyökkääjää tavoitteli ennen kaikkea Real Madrid, mutta Mbappé valitsi toisin. Ja ilmeisesti myös kauden 2017-2018 aikana Mbappé haikaili Madridin suuntaan, mutta valmentaja Unai Emery ja seurajohto onnistuivat taivuttelemaan nuoren tähden jäämään.
[readmore from=Mbappe-Kylian]
– Puhuin Mbappén isän kanssa, jotta Mbappé päättäisi jäädä PSG:hen. Hän halusi valita Real Madridin, ja lisäksi Barcelonakin oli vaihtoehto, kesällä 2018 PSG:stä Arsenaliin siirtynyt Emery kommentoi El Largueron haastattelussa.
– Hän halusi mennä silmät kiinni Madridiin, mutta yhdessä onnistuimme vakuuttamaan hänet Pariisista, joka oli koko Ranskan projekti. Siten hän jäi sinne, ja enää tarvitsi vain panna pöydälle tyydyttävät taloudelliset olosuhteet. Niin PSG tekikin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
