Liigakarsintojen toisen osaottelun pelipaikasta syntyi kohu – tätä mieltä on KPV:n luottopelaaja, joka valmistautuu viime vuoden uusintaan uudesta asetelmasta
Kuva: Juha Tamminen
Juri Kinnunen, 29, valmistautuu parhaillaan Veikkausliigan karsintoihin, kuten teki näihin aikoihin viime vuonnakin. Asetelma on käytännössä täysin sama kuin viime vuonna, mutta Kinnunen pukee tällä kertaa vihreän pelipaidan.
Torstaina Kinnusen edustama KPV matkustaa Turkuun TPS:n vieraaksi. Sunnuntaina on luvassa karsintojen toinen osaottelu, jonka pelipaikkaa ei vielä tiedetä varmaksi.

Missä pelataan toinen osa?
Viime vuonna KPV:n ja TPS:n välinen karsintaottelu Kokkolassa pelattiin vaarallisissa olosuhteissa, kun kenttä oli todella huonossa kunnossa. Avausosa pelattiin arkena iltapäivällä, koska Kokkolan keskuskentällä ei ollut, eikä ole vieläkään kunnollista valaistusta. Ottelun jälkeen TPS-toppari Rasmus Holma ei ymmärtänyt Ruudun haastattelussa, miten kentällä voitiin ylipäätään pelata. Viime vuoden farssia ei varmasti kukaan halua uusia. Tällä hetkellä tilanne on se, että Palloliitto tekee päätöksen pelipaikasta perjantaina. Joko ottelu pelataan Kokkolassa alkuperäisen suunnitelman mukaan tai peli siirretään Seinäjoelle.
Minulle se on oikeastaan aika sama.– Minulle se on oikeastaan aika sama (missä pelataan). En halua miettiä sitä sen enempää. Jos pelataan Kokkolassa, niin pelataan, ja jos Seinäjoella, niin sitten pelataan siellä. Hölmöä on se, että vielä ei tiedetä missä, Kinnunen sanoo.
KPV vahvassa iskussa
KPV on ollut syyskaudella hyvässä vireessä. Kauden neljästä viimeisestä ottelusta KPV haki kolme voittoa. Kinnusen mukaan peli on loksahtanut uomiinsa loppukaudesta. – Mielestäni saimme ne asiat kentälle, mitä olimme harjoitelleet treeneissä. Kaikki tekivät sovitut asiat, niin se vaan napsahti sitten. Oli helppo pelata, kun kaikki tiesivät mitä toinen tekee ja tuemme samalla toisiamme. Se on iso syy, että tehtiin kymmenen maalia ja päästimme vain kaksi osumaa kolmessa pelissä, Kinnunen viittaa kolmen ottelun voittoputkeen ennen haastajasarjan päättänyttä VPS-ottelua, jonka KPV hävisi kotonaan 2-3.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkue lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia