Telegraph: Bayern München valmis tarjoamaan työpaikkaa Tottenhamista erotetulle Mauricio Pochettinolle
Bayern München haluaa neuvotella Tottenhamista erotetun Mauricio Pochettinon kanssa ja tarjota hänelle roolia seuran uutena päävalmentajana, kertoo The Telegraph.
Pochettino sai Tottenhamista potkut viiden ja puolen vuoden jälkeen viime tiistaina. Pohjoislontoolaisseura oli aloittanut kautensa heikosti, istuen 12 ottelun jälkeen sarjataulukon 14. sijalla.
Eroa viidentenä olevaan Sheffield Unitediin ei kuitenkaan ollut kuin kolme pistettä, minkä takia monet yllättyivät potkujen ajankohdasta. Pochettinon tilalle hankittiin José Mourinho.
Bayern München antoi puolestaan Niko Kovacille potkut marraskuun alussa, kun joukkue kärsi pahimman tappionsa yli 10 vuoteen Eintracht Frankfurtia vastaan 1-5-lukemin. Hansi Flick on toiminut siitä lähtien Bayernin peräsimessä, mutta seuran tavoite on löytää uusi vakituinen käskyttäjä jouluun mennessä.
[readmore from=Tottenham]
Bayern München ymmärtää, ettei Pochettino välttämättä halua uutta työpaikkaa ennen uutta vuotta. Seuran urheilujohtaja Hasan Salihamidzic on kuitenkin kertonut Pochettinolle, että hän voi työtarjoukseensa tarttuessa aloittaa hommat vasta sitten kun hän itse haluaa.
The Telegraph kuitenkin muistuttaa, että myös Real Madrid ja Manchester United ovat olleet kiinnostuneita Pochettinosta. Argentiinalaisluotsi haluaa kenties odottaa ja katsoa, avautuisiko sieltä työpaikkaa.
LUE MYÖS:
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy