Bayern Münchenin uusi superteini iski jälleen – taas voittomaali ensimmäisellä kosketuksella

18-vuotias Joshua Zirkzee ei tule hevillä tätä viikkoa unohtamaan. Keskiviikkona hollantilaislupaus debytoi Bundesliigassa, teki maalin ensimmäisellä kosketuksellaan reilun minuutin kentälläolon jälkeen ja ratkaisi Bayern Münchenille täydet kolme pistettä (lue lisää).
Tänään Zirkzee jatkoi siitä, mihin keskiviikkona jäi. Hän tuli taas kentälle viimeisellä kymmenminuuttisella kotiottelussa Wolfsburgia vastaan. Tilanne oli Zirkzeen tullessa kehiin 0-0, mutta vain kaksi minuuttia myöhemmin hän siirsi Bayernin 1-0 -johtoon. Osuma jäi Bayernin voittomaaliksi, sillä peli päättyi 2-0.
Kaikkiaan Zirkzee on pelannut Bayernin bundesliigamiehistössä nyt noin 13 minuuttia. Sinä ajassa hän on siis tehnyt kaksi maalia – molemmat pelin ensimmäisellä pallokosketuksellaan – joista kumpikin on jäänyt pelin voittomaaliksi. Melkoinen sisääntulo Bundesliigaan.
Zirkzeen tehokkuus on selvästi saanut puhtia myös Serge Gnabryyn, sillä Gnabry maalasi sekä keskiviikkona että lauantaina vain pari minuuttia Zirkzeen maalien jälkeen. Tänään Gnabry sinetöi osumallaan Bayernin voittonumeroiksi 2-0.
90': Zirkzee comes on
90+2': Zirkzee scores the go-ahead goal
90+5': Gnabry scores
—Saturday vs. Wolfsburg
83': Zirkzee comes on
85': Zirkzee scores the go-ahead goal
89': Gnabry scores
Serge Gnabry keeps trying to steal the limelight from the teenager.
Bundesliigassa lähdetään 17. ottelukierroksen myötä neljän viikon pituiselle sarjatauolle. Kaikki joukkueet ovat tämän viikonlopun jälkeen kohdanneet toisensa kerran.
Syyskauden mestariksi kruunattiin RB Leipzig, joka kaatoi lauantaina kotonaan Augsburgin 3-1. Suomen Fredrik Jensen pelasi Augsburgin paidassa 15 minuuttia ja lisäajan päälle. Leipzig on kauden ensipuoliskon jälkeen Bayernia neljä sarjapistettä edelle. Väliin mahtuu vielä Borussia Mönchengladbach, joka voi nousta lauantai-iltana Leipzigin kanssa tasapisteisiin.
Niklas Moisander pelasi täydet 90 minuuttia ja sai varoituksen, kun Werder Bremen hävisi vieraissa 1. FC Kölnille 0-1. Bremenin vire on ollut viime aikoina surkea, sillä tappio oli sille neljäs perättäinen (maaliero 1-13). Viimeisistä seitsemästä ottelustaan Werda on hävinnyt kuusi. Se on nyt sarjassa kolmanneksi viimeisenä.
Lukas Hradecky pelasi nollapelin, kun Bayer Leverkusen voitti vieraissa Mainzin 1-0. Voittomaalin teki lisäajan kolmannella minuutilla Lucas Alario. Leverkusen pelasi viimeiset parikymmentä minuuttia vajaalla Wendellin saatua kaksi varoitusta.
Lukas Hradeckylle tilastoitiin ottelussa kaksi torjuntaa. Leverkusenin kokoonpanoon palasi jälleen loukkaantumisesta toivuttuaan myös Joel Pohjanpalo, mutta kentälle suomalaishyökkääjä ei päässyt. Leverkusen lähtee talvitauolle sarjan kuudentena.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Puolustajan sikailu maksoi Hollannille – Ranskalle ja Portugalille yllätystappiot
- Belgian tähti harkitsi maajoukkueuran lopettamista EM-pettymyksen jälkeen – ”Olin hyvin turhautunut”
- Lähde: Oliver Antman herättää kiinnostusta Englannissa
- Ensimmäinen maa varmisti MM-kisapaikkansa – kahdeksas kerta peräkkäin
- Paulo Dybalan kausi ohi – joutuu leikkaukseen
- Jonathan David unelmoi siirrosta Espanjaan: ”Valioliiga on nopeampi ja fyysisempi sarja, mutta…”
- Urho Nissilä teki jatkosopimuksen Unkarissa – joukkue taistelee mestaruudesta
- Bild: Manuel Neuer, 38, saattaa sittenkin palata Saksan maajoukkueeseen
- Florian Wirtzin uskotaan suostuvan Bayer Leverkusenin jatkosopimustarjoukseen – Bayern München kintereillä
- Sport Bild: Lukas Hradecky saanee uuden kilpakumppanin kesällä – Matěj Kovářin määrä poistua Bayer Leverkusenista
- Lähde: Oliver Antman herättää kiinnostusta Englannissa
- Ensimmäinen maa varmisti MM-kisapaikkansa – kahdeksas kerta peräkkäin
- Puolustajan sikailu maksoi Hollannille – Ranskalle ja Portugalille yllätystappiot
- Sport Bild: Lukas Hradecky saanee uuden kilpakumppanin kesällä – Matěj Kovářin määrä poistua Bayer Leverkusenista
- Belgian tähti harkitsi maajoukkueuran lopettamista EM-pettymyksen jälkeen – ”Olin hyvin turhautunut”
- Paulo Dybalan kausi ohi – joutuu leikkaukseen
- Jonathan David unelmoi siirrosta Espanjaan: ”Valioliiga on nopeampi ja fyysisempi sarja, mutta…”
- Bild: Manuel Neuer, 38, saattaa sittenkin palata Saksan maajoukkueeseen
- Haastattelu: Aki Riihilahti haluaa pidemmän sarjakauden – ”Olosuhdekriteerejä voisi kiristää”
- Urho Nissilä teki jatkosopimuksen Unkarissa – joukkue taistelee mestaruudesta