Bayern München ei halunnut maksaa tulevasta maailmanmestarista viittä miljoonaa euroa – ”Minulle sanottiin, että se oli hieman liikaa”
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin entisen pelaajan Willy Sagnolin mukaan seuralla olisi ollut mahdollisuus hankkia tuleva maailmanmestari Raphaël Varane viidellä miljoonalla eurolla, mutta saksalaisjätti ei halunnut maksaa moista summaa 18-vuotiaasta topparilupauksesta.
Ranskan maajoukkuepuolustaja Varane, 26, nousi Euroopan suurseurojen huulille teini-ikäisenä Lensissä, jonka edustusjoukkueessa hän ehti pelata 24 ottelua ennen kuin siirtyi nykyiseen seuraansa, Real Madridiin.
Sagnol toimi Bayernin kykyjenetsijänä, kun hän sai vinkin maanmiehestään, joka oli poikkeuksellisen kypsä ikäisekseen pelaajaksi.
– Olin Bayernissa, kun yksi ystäväni soitti minulle ja sanoi, että minun on ehdottomasti mentävä Lensiin katsomaan todella mielenkiintoista pelaajaa, muisteli Sagnol RMC Sportin haastattelussa.
– Näin jo yhden puoliajan jälkeen, kuinka kypsä hän oli silloin. Hän pelasi puolustavana keskikenttäpelaajana ensimmäisen jakson ja toiselle hänet siirrettiin toppariksi.
– Otin yhteyttä Lensiin kahden päivän sisällä ja sain selville hinnan, johon oli lisätty mahdollisuus pienestä ystävyysottelusta, jonka lipputulot menisivät Lensille. Kaikkiaan hänen hintansa olisi ollut 4-5 miljoonaa euroa.
– Annoin asiakirjat urheilujohdolle, mutta minulle sanottiin, että se oli hieman liikaa 18-vuotiaasta pelaajasta.
– Kaksi kuukautta myöhemmin hän siirtyi Real Madridiin kymmenellä miljoonalla. Varane ei kadu lainkaan Madridiin lähtöä, olen varma, että hän on todella onnellinen. Mutta kykyjenetsijälle on turhauttavaa, kun ei saa seurajohtoa ymmärtämään tällaisia asioita. Olin varma, että minulla oli keskuspuolustaja, joka olisi voinut pelata Bayernissa 10-12 vuotta!
Varane on pelannut Real Madridissa yli 300 ottelua ja voittanut Espanjan suurseurassa muun muassa kaksi La Ligan mestaruutta sekä neljästi Mestarien liigan. Toissa vuonna hän juhli Ranskan A-maajoukkueen kanssa maailmanmestaruutta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”