Kicker: Leroy Sané ja Bayern München päässeet jo sopuun – hintapyyntö romahtanut
Kuva: Getty Images
24-vuotias Saksan maajoukkuelaituri Leroy Sané on Kickerin mukaan erittäin lähellä siirtoa Bayern Müncheniin ensi kaudeksi. Saksalaislehti kertoo Sanén joustaneen aiemmasta palkkavaatimuksestaan ja päässeen Bayernin kanssa siirrosta sopuun. Hänen on määrä saada bundesliigajätiltä viiden vuoden sopimus.
Täysin paketissa siirto ei kuitenkaan ole, sillä yhteisymmärrystä siirtokorvauksesta Sanén nykyisen seuran Manchester Cityn kanssa ei vielä ole löytynyt. Kickerin mukaan näkemyksissä hinnasta on kymmenen miljoonan euron ero.
Bayern Münchenin kerrotaan tarjonneen Manchester Citylle Sanésta 40 miljoonaa euroa. City puolestaan haluaisi pelaajastaan 50 miljoonaa euroa. Hinta on joka tapauksessa romahtanut, sillä viime kesänä Manchester City pyysi Sanésta peräti 125 miljoonaa euroa. Hintaromahdus selittyy sillä, että Sanén sopimus ulottuu vain kesään 2021. Lisäksi koronaviruskriisi pudottaa siirtokorvauksia huomattavasti.
Tällä kaudella Leroy Sané ei ole pelannut lainkaan polven ristisidevamman vuoksi. Cityssä hän on pelannut kesästä 2016. 134 ottelussa Sané on tehnyt 39 maalia ja antanut 45 maalisyöttöä. Nyt Sané on vammastaan toipunut, joten jos Valioliigan kausi pääsee jatkamaan, nähtäneen myös saksalainen kentillä.
Sanésta povattiin pitkään Bayern Münchenin uutta ennätyshankintaa, mutta nyt tilanne näyttää muuttuneen. Ennätystä pitää nimissään Lucas Hernández, josta Bayern maksoi viime kesänä 80 miljoonaa euroa.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa