IL: Ilveksen europelin suomalaisselostajaa ylistetään viiden tähden suorituksesta: ”Sanattomaksi vetää”
Kuva: Juha Tamminen
Ruudun selostajalla Velja Engströmillä oli torstaina uransa erikoisin työpäivä, kun hän tulkitsi irlantilaisen Shamrock Roversin ja Ilveksen välisen Eurooppa-liigan ensimmäisen karsintakierroksen ottelun.
Pelistä muodostui mieletön trilleri. Ottelu oli varsinaisen peliajan päättyessä tasalukemissa 2-2, eikä voittajaa saatu selville jatkoajankaan puitteissa. Vuorossa oli rangaistuspotkukilpailu, jossa kumpikin joukkue päätyi laukomaan peräti 13 kertaa. Tamperelaisten harmiksi Shamrock Rovers vei lopulta voiton.
Ottelussa oli aineksia todelliseksi klassikoksi, mutta suomalaiskatsojien oli vaikea päästä tunnelmaan mukaan, sillä Irlannista tullut kuvayhteys oli heikkolaatuinen ja tökki jatkuvasti. Saman ongelman kanssa paini myös Engström.
– Se oli niin nykivää, etten nähnyt pelinumeroita pelaajien paidoista. Toisen puoliajan alusta 10–15 minuutin pätkää voi kutsua videokuvaksi, muuten lähetys oli diakuvaa, kommentoi Engström Iltalehden haastattelussa.
– Kun kuva oli kokonaan pysähdyksissä, tärkeintä oli koko ajan puhua jotain. Se oli radiomuotoinen selostus.
– Aluksi ärsytti aika paljon, sitten olin iloinen kuvayhteyden paluusta, kuvan uudelleen katkettua mentiin ärtymyksen yli ja lopulta oltiin huumorin puolella.
Vaikka Ilves putosi jatkosta, illan todellinen voittaja oli @veljaengstrom joka selosti pilkkuskaban UEFAn liveseurannan mukaan. ”Kyllä! Vihreää palluraaa sieltä tulee!! Loistavaa!!” #UELfi
Uskomaton määrä viestejä on tullut eilisen pelin jälkeen tänne suuntaan! Ilta, joka ei tule varmasti koskaan unohtumaan on entistäkin erityisempi kaikkien kiitos -ja tsemppiviestien myötä.
Nöyrä kiitos kaikille
Nöyrä kiitos kaikille
- Hurjaa draamaa FC Interin ja Ilveksen Eurooppa-liigan karsintaotteluissa – Ilves putosi pitkän pilkkukisan päätteeksi, oma maali kävi kalliiksi FC Interille
- Lähetys petti pahasti, suomalaisselostaja dramatisoi Ilveksen rankkarikisan UEFA:n liveseurannan kautta – ”Aivan yli-inhimillinen suoritus”
- Tie nousi suomalaisilla pystyyn Euroopassa – Interin ja Hongan päävalmentajat harmittelivat samaa asiaa: ”Pitää olla ylpeitä”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
