Shamrock – Ilves: Kissapedot vihreällä saarella
Kuva: Juha Tamminen
Eurooppa-liiga
Shamrock – Ilves
Torstai 27.08. klo 22:00
Torstaina ratkotaan kolmen suomalaisjoukkueen kohtalot Eurooppa-liigan ensimmäisellä karsintakierroksella. Arpaonni ei ollut suosiollinen, sillä joukkueet saivat yksiosaisiin karsintoihin vain vieraspelejä. Arvonta vei Ilveksen Dublinin laitamille, Shamrock Roversin vieraaksi.
Shamrock sijoittui viime kaudella Irlannin pääsarjassa kakkoseksi Dundalkin jälkeen. Tämän kauden Rovers aloitti raivokkaasti, sillä seitsemän ensimmäistä peliä päättyi voittoon. Kaksi viimeistä peliä joukkue on pelannut ennakkoon heikompia seuroja vastaan maalittomat tasapelit. Joukkueen iskukyvystä antaa kuvaa, että viime vuonna Eurooppa-liigan karsinnoissa joukkue voitti kotonaan norjalaisen Brannin sekä kyproslaisen Apollonin – eli mistään pubiporukasta ei tosiaan ole kyse.
Ilves kuittasi paikkansa Eurooppaan Suomen Cupin kautta. Jarkko Wissin suojatit ovat pelanneet sangen kaksijakoisen kauden – taso on heitellyt ja loukkaantumiset ovat kiusanneet joukkuetta. Irlantiinkaan ei saada optimikokoonpanoa kentälle, vaan tilanne lienee melko samanlainen kuin voittoon päättyneessä FC Lahti -ottelussa. Ilveksellä on kokemusta tämän turnauksen karsinnoista kahden vuoden takaa, jolloin se hävisi Slavia Sofialle sekä kotonaan että vieraissa.
Lyö vetoa ottelusta:
Ilves lähtee varmasti antamaan vihreälle saarelle kaikkensa, mutta kertoimien puolesta vetosuositukseen on pakko laittaa kotimenestystä. Shamrock vie tämän ottelun noin joka toinen kerta, joten suorasta voitosta saatava kerroin houkuttaa: Shamrock voittaa ottelun kertoimella 2,14.Huomaa varhainen voitonmaksu illä!
illä on mahtava kampanja meneillään: valituista liigoista saat voitot heti käteisenä, jos vetokohteesi siirtyy kahden maalin johtoon – riippumatta ottelun lopputuloksesta! Lue lisää: VARHAINEN VOITONMAKSU tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”