Valmentajanvaihdoksia alemmilla sarjatasoilla – Gnistanille myös uusia pelaajia

Kenties syy on typistetyissä sarjaformaateissa, mutta valmentajamarkkinoilla on alkanut olla tuulista jo melko nopeasti. Veikkausliigassa TPS ja HIFK vaihtoivat valmentajaa jo ennen runkosarjan ensimmäisen neljänneksen täyttymistä, ja Ykkösessä KPV korvasi eilen Jani Uotisen Miika Juntusella.
Maanantai-iltana Ykkösessä vahvistettiin myös kauden toinen valmentajanvaihdos. Sarjanousija Gnistan päätti, ettei Roberto Nuccio jatka enää joukkuen valmentajana. Nuccio aloitti Gnistanissa kesken kauden 2017.
– Haluan kiittää Robertoa näistä kolmesta vuodesta ja kaikista saavutuksista, mihin olemme yltäneet hänen kanssaan. Joskus on tehtävä vaikeita päätöksiä, jotta kurssi kääntyy. Toivon, että yhteistyö Roberton kanssa jatkuu myös tulevaisuudessa, Gnistanin puheenjohtaja Antti Uusitalo kommentoi seuran kotisivuilla.
Nuccio jatkaa kuitenkin edelleen Gnistanin urheilutoimenjohtajana. Gnistan tiedottaa uudesta päävalmentajastaan tiistaina kello 11.
Gnistan on saanut kuudesta ottelustaan vain kaksi sarjapistettä, ja se on Ykkösessä sijalla 10, putoamisviivan alla. Sen päästettyjen maalien määrä 15 on sarjan korkein.
Ennen edellistä peliään SJK Akatemiaa vastaan Gnistan vahvisti joukkuettaan kahdella uudella pelaajalla. Joukkueen riveihin liittyvät 34-vuotias espanjalainen laitapuolustaja Manel Subirats, joka on pelannut KTP:ssä kolmella edellisellä kaudella. Toinen uusi pelaaja on 21-vuotias Elijah Akin. Topparina tai laitapuolustajana pelaava Akin pelasi alkukauden saman sarjan MuSa:ssa, mutta hänen sopimuksensa porilaisten kanssa purettiin torstaina.
[readmore from=Ykkönen]
Sekä Subiratsin että Akinin sopimukset kattavat loppukauden.
Valmentajanvaihdos nähtiin maanantaina myös Kakkosessa, kun A-lohkon nousijasuosikkeihin lukeutunut PEPO osoitti ovea valmentajalleen Gabriel Garcia Xatartille. PEPO on saanut seitsemästä pelistään vain yhdeksän pistettä ja on jäänyt seitsemän pistettä sarjakärki PK-35:stä. Valmennusvastuun ottaa toistaiseksi kakkosvalmentaja Janne Muhli.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran

- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy