Serie A:n koronatilanne synkistyy jälleen – Internazionale vahvisti kolme tuoretta tartuntaa
Kuva: Getty Images
Internazionalen Radja Nainggolan, Roberto Gagliardini ja Andrei Radu ovat kaikki palauttaneet positiivisen koronavirustestituloksen vain kahdeksan päivää ennen joukkueen derbyottelua AC Milania vastaan, vahvistaa seura verkkosivuillaan.
Testikierros pelaajille, jotka eivät poistuneet seurasta maajoukkuetauon ajaksi, suoritettiin Interin harjoituskeskuksessa Appiano Gentilessä torstaina. Inter kertoi koronavirustestien tuloksista perjantaina.
Keskikenttäpelaaja Gagliardini on aloittanut Interin kaksi viimeistä Serie A -ottelua ja on selkeästi suurin menetys kotikaranteeniin joutuneesta kolmikosta päävalmentaja Antonio Contelle. 26-vuotias italialainen teki ja syötti yhden maalin joukkueen 5-2-voitossa Beneventoa vastaan syyskuun lopulla.
Nainggolan, 32, ei sen sijaan ole pelannut tällä kaudella kuin 15 minuuttia Fiorentinaa vastaan, palattuaan täksi kaudeksi San Sirolle lainajaksolta Cagliarissa. Varamaalivahti Radu, 23, ei ole pelannut kilpailullista ottelua Interille sitten vuoden 2016 jälkeen.
Internazionalen tuoreet tartunnat edustavat Italian huolestuttavaa koronatilannetta, jonka seurauksena Juventuksen ja Napolin välinen ottelu viime viikonlopulta jouduttiin siirtämään myöhemmälle ajankohdalle.
LUE MYÖS: Farssia pukkaa: Serie A:n huippuottelua ei sittenkään peruta – Juventus pokkaa luovutusvoiton?
Vaikka Juventus ilmoitti olevansa valmis pelaamaan kyseisen otteun, päätti Napoli olla matkustamatta Torinoon paikallisten terveysviranomaisten ohjeistusten mukaisesti Piotr Zielinskin ja Eljif Elmasin koronatartuntojen seurauksena.
LUE MYÖS:
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”