Yle: KuPS-leiristä ei selitelty, vaikka olosuhteet olivat karmeat: ”Hiljaista oli kopissa”
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseuran tie nousi pystyyn torstai-iltana Cluj-Napocassa, Romaniassa. Viime kaudella Eurooppa-liigan jatkopeleihin venynyt CFR Cluj eteni jälleen lohkovaiheeseen voittamalla KuPS:n maalein 3-1.
Romaniassa pelikenttä oli läpeensä märkä, mikä vaikutti peliin oleellisesti. Clujn erikoistilanteet tiedettiin vaarallisiksi, ja kotijoukkue iski ottelun avausmaalin kulmapotkusta jo viidennellä minuutilla. Cluj osoitti torstaina, mitä on eurooppalaisen huippuseuran rutiini. Vaikeissa olosuhteissa Cluj selvitti tiensä jatkoon, eikä KuPS pystynyt lopulta kunnolla haastamaan kotijoukkuetta.
– Hiljasta oli kopissa, eikä sana liikkunut, kaikki olivat tosi pettyneitä, KuPS:n maalivahti Otso Virtanen sanoi Yle Urheilulle ottelun jälkeen.
Tilastojen valossa KuPS:lla ei jäänyt seliteltävää. Cluj vei pallonhallinnan 56-prosenttisesti ja laukaukse kohti maalia 5-1. Toisaalta maalintekoyritykse KuPS vei 10-9, mutta suurin osa kuopiolaisten laukauksista suuntautui ohi maalin. Cluj osui kahdesti erikoistilanteesta, jotka KuPS tiesi ennakkoon kotijoukkueen vahvuudeksi.
– Cluj sai pelattua sitä omaa peliään ja pisti vain palloa eteenpäin.
– Me emme olleet ihan valmiita siihen, että kenttä ei ollut sellainen kuin meidän oma tekonurmi Kuopiossa. Senkään taakse ei voi silti mennä, vastustaja oli nyt meitä parempi, Virtanen totesi rehdisti.
KuPS:n urakka jatkuu Veikkausliigassa ensi maanantaina. Otteluruuhka ei kuopiolaisten osalta ihan heti helpota, sillä maajoukkuetauon aikana KuPS pelaa vielä rästipelin HIFK:ta vastaan ensi viikon torstaina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”