HJK:lle jopa hieman yllättävä kapteeni – laukoi heti seuran kovat tavoitteet ääneen
Kuva: Juha Tamminen
HJK lähtee tulevaan veikkausliigakauteen vahvana ennakkosuosikkina ja tietysti hallitsevana mestarina. HJK valitsi uudeksi kapteenikseen Huuhkajistakin tutun Daniel O’Shaughnessyn.
Viime kaudella HJK:n kapteeninnauhaa kantoi toinen Huuhkajien pelaaja Nikolai Alho. Hän kuitenkin siirtyi kauden jälkeen MTK Budapestiin. Uudeksi kapteeniksi valittiin 26-vuotias O’Shaughnessy, joka aloittaa nyt neljännen kautensa HJK:n riveissä. Kapteenin valitsivat pelaajat ja taustat yhdessä äänestämällä.
– On suuri kunnia olla HJK:n kapteeni tällä kaudella. Olen ylpeä ja otettu siitä että joukkuekaverit ja valmennus valitsivat minut, O’Shaughnessy kommentoi HJK:n nettisivuilla.
O’Shaughnessy on Riihimäen Nappulaseuran kasvatti, mutta siirtyi vanhemmalla iällä HJK:n organisaatioon. HJK:sta tie vei ulkomaille jo vuonna 2012, kun puolustaja siirtyi FC Metzin junioreihin Ranskaan. Sen jälkeen tie vei Englantiin, jossa O’Shaughnessy edusti Brentfordia, Cheltenhamia. Lisäksi HJK-kapteeni kävi lyhyellä pestillä myös Tanskassa FC Midtjyllandin riveissä.
HJK:n kapteenin valintaa voidaan pitää jopa hieman yllättävänä, sillä varakapteeniksi valittiin kokenut paluumuuttaja Markus Halsti, 37. Lisäksi Lucas Lingman ja Miro Tenho hoitavat varakapteenin virkaa.
O’Shaughnessy julisti myös HJK:n kovat tavoitteet ääneen alkavalle kaudelle.
– Kapteenina haluan pitää yllä korkeaa vaatimustasoa ja luoda positiivista ilmapiiriä joukkueeseen. Tavoitteet tälle kaudelle ovat selkeät, voittaa Suomen cup, Veikkausliiga ja edetä lohkovaiheeseen Euroopassa, tuore kapteeni luetteli.
LUE MYÖS:
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan