Ukrainan valmentaja Andriy Shevchenko harmitteli lopun väsähtämistä – ”Suomi oli riippuvainen erikoistilanteista”

Huuhkajat oli pelannut huimat 29 ottelua peräkkäin ilman tasapelejä, mutta keskiviikkona alkaneissa MM-karsinnoissa molemmat tähän asti pelatut ottelut ovat päättyneet tasapeliin. Kotipelistä Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan tasapelistä saattoi jäädä vielä hieman kitkerä maku, mutta nousu tappioasemasta 1-1-tasapeliin Ukrainassa maistui jo enemmän voitolta.
Samat tunnelmat päinvastaisina ovat pääteltävissä Ukrainan päävalmentajan Andriy Shevchenkon pelin jälkeisistä kommenteista. Ukrainassa tasapeliä pidettiin selkeänä pettymyksenä, joka tavallaan nollasi keskiviikon hienon Ranska-tasapelin.
Aivan lehdistötilaisuutensa aluksi Shevchenko kuitenkin lähetti hyvässä urheiluhengessä terveisensä loukkaantuneena vaihtoon tulleelle Albin Granlundille, joka sai jo pelin ensiminuuteilla kovan tällin päähänsä.
– Ensinnäkin haluan kommentoida Suomen pelaajan Granlundin loukkaantumista. Toivon, ettei kyseessä ole mitään vakavaa, ja että hän toipuu. Toivon hänelle vain parasta, ja että lääkärimme tekevät kaikkensa. Se oli hyvin epämiellyttävä hetki, mutta valitettavasti pelissä tapahtuu sellaista. Minullakin oli sellaisia vammoja, Shevchenko totesi.
Sitten valmentajan oli aika analysoida itse ottelua.
– Minusta pelasimme hyvän pelin. Olen hyvin tyytymätön vain viimeisiin minuutteihin ja virheidemme määrään. En tarkoita vain Mykolenkon (rangaistuspotkuun johtanutta) virhettä, vaan niitä oli useita.
– Ehkä pelaajat eivät kuulleet hyvin, mutta meidän olisi pitänyt tehdä muutoksia. Pelasimme viisi minuuttia eri tavalla kuin piti, ja menetimme tänään voiton. Yleisesti ottaen joukkue pelasi todella hyvin ja toteutti taktiikkaa 85 minuutin ajan.
– Kaikki sujui suunnitelman mukaan, ja vaihdosta tulleet pelaajat nostivat pelin intensiteettiä. Teimme hyvän maalin.
Shevchenkon näkemyksen mukaan Ukraina oli pelissä niskan päällä, ja Suomen tilaisuudet olivat harvassa.
– Minusta vastustajalla ei ollut muita maalipaikkoja. He vain heittivät palloa ylöspäin ja yrittivät ehtiä irtopalloon. Me teimme virheen. Suomi oli riippuvainen erikoistilanteista.
– Viimeisten 5-7 minuutin aikana heillä oli kuitenkin maalipaikkoja. Kuten sanoin, me nukuimme pelin lopun. Se ei johtunut niinkään vastustajasta, vaan omasta toiminnastamme. Se on meille hyvä oppitunti.
– Olimme vähän hämillämme ja sijoituimme väärin. Ehkä kamppailun lopussa oli väsymyksen merkkejä, ja huutaminen oli mahdotonta. Teimme joukon virheitä, ja toivon, ettei niin tapahdu uudestaan, Shevchenko totesi.
[readmore from=Huuhkajat]
Huuhkajien valmentaja Markku Kanerva sanoi pelin jälkeen V Sportin haastattelussa yllättyneensä siitä, että Ukraina pelasi kolmen topparin ja viiden puolustajan linjalla tutumman 4-3-3:nsa sijaan. Shevchenko ei kuitenkaan myöntänyt tehneensä taktista virhettä.
– Me pelasimme mahtavan pelin ja teimme aloitteita. Suomi pelasi erittäin hyvin vastahyökkäyksissä, mutta meillä oli hyvä pallonhallinta ja me loimme maalipaikkoja.
– Toisella puoliajalla energiamme alkoi kuitenkin huveta. Teimme vaihtoja, ja kentälle juosseet pelaajat pääsivät täydellisesti mukaan peliin ja tekivät mahtavan maalin. Meillä on tätä nykyä mahdollista pelata joko tällä kenttämuodostelmalla tai edellisellä 4-3-3:lla, valmentaja vastasi.
Lähde: Ukrainan jalkapalloliiton kotisivut
Kaikki Suomen ottelut ovat nähtävissä Elisa Viihde Viaplaysta, V Sport Jalkapallo -kanavalta sekä ilmaiseksi Viafreesta.
LUE MYÖS:
V Sport: Ukrainan ryhmitys yllätti Markku Kanervan: ”Ennakoimme heidän palaavan siihen..”
V Sport: Huuhkajia kipparoineelle Paulus Arajuurelle jäi jossiteltavaa: ”Niistä olisi pitänyt tehdä”
Huuhkajien joukkueeseen yksi uusi mies keskiviikon Sveitsi-otteluun
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa