Huuhkajien EM-kisajoukkueen nimeämiseen on vielä korkeintaan kaksi kuukautta aikaa, sillä joukkue pitää nimetä viimeistään 1.6. Kisajoukkueen runko on jo vahvasti selvillä, eikä Markku Kanervan papereissa varmasti enää montaa kysymysmerkkiä ole.

Käsittelimme jo aiemmin mielestämme varmat valinnat kisajoukkueeseen (juttuun tästä), sekä pelaajat, jotka taistelevat viimeisistä kisapaikoista (juttuun tästä). Markku Kanerva on luottanut viime vuodet pitkälti samaan vakiintuneeseen pelaajistoon, mutta urheilussa on yllätyksillekin joskus sijaa.

Kovin suuria pommeja ei Kanervan valintoihin kannata odottaa, mutta jotta ketään pelaajaa ei valittaisi mukaan täysin puskista, listaamme tähän viimeiseen osaan myös joukon mahdollisia yllättäjiä. Osa heistä on todellisia mustia hevosia ja kaukaakin haettuja nimiä. Jos esimerkiksi valitettava loukkaantumissuma jollain osastolla iskee, voi jollekin näistäkin pelaajista löytyä käyttöä. Luultavasti kisajoukkue kuitenkin kootaan ilman loukkaantumisia kahden edellisen osion miehistä.

Maalivahdit:

Niki Mäenpää, 36, Venezia
Carljohan Eriksson, 25, Mjällby

Suomen maalivahtikolmikko on käytännössä jo jota kuinkin kiveen hakattu, mutta jos täydennysmiestä tarvitaan, ovat jonossa seuraavina maaliskuun maaotteluissakin mukana olleet kokenut Mäenpää ja debytantti Eriksson. Heistä peliaikaa sai 45 minuutin verran Mäenpää, joka suoriutui Sveitsiä vastaan myös erittäin hyvin.

Puolustajat:

Sauli Väisänen, 26, Chievo – 19 A-maaottelua pelannut Väisänen oli pitkään vahvoilla, mutta sitkeät loukkaantumiset ovat jarruttaneet uraa pahasti. Sitten koronapandemian alun vanhempi Väisänen on pelannut vain kaksi ottelua seurajoukkueessaan. Edellisen maaottelunsa Sauli Väisänen pelasi marraskuussa 2019, joten kisajoukkueeseen alkaa tulla kiire.

Sauli Väisänen pelasi isoja minuutteja EM-karsinnoissa, mutta loukkaantumisten vuoksi pelituntuma on hyvin puutteellinen. Kuva: Juha Tamminen

Juha Pirinen, 29, Trencin – Pirinen on kuulunut jo joidenkin vuosien ajan maajoukkuerinkiin, mutta Niko Hämäläisen vahva esiinnousu on pudottanut Haka-kasvattia hierarkiassa. Ei nostanut osakkeitaan Sveitsi-pelin näytöillä ja kisat taitavat jäädä haaveeksi.

Robert Ivanov, 26, Warta Poznan – Ekstraklasassa debyyttikauttaan pelaava 197-senttinen toppari väläytteli Sveitsi-ottelussa pistämällä puikot Liverpoolin Xherdan Shaqirilta. Itseluottamus on katossa, mutta oli pari kertaa askeleen jäljessä liukkaita sveitsiläisiä. Ivanovilla on tulevaisuutta maajoukkueessa, mutta kesän EM-kisat tulevat ehkä vielä vähän liian nopeasti.

Aapo Halme, 22, Barnsley – Pikkuhuuhkajien monivuotista luottomiestä on tituleerattu joskus ”seuraavaksi Sami Hyypiäksi”. Halmeella on kokemusta kovasta Englannin Mestaruussarjasta selvästi esimerkiksi Marcus Forssia enemmän, ja hän voi pelata sekä topparina että keskikentällä. Olisi kuitenkin iso yllätys, jos Halme A-maajoukkuedebytanttina kutsuttaisiin kisoihin. Tulevissa karsinnoissa isossa roolissa?

Malick Thiaw, 19, Schalke – Vielä Halmettakin suurempi pommi olisi, jos kisajoukkueen nimilistalta löytyisi Malick Thiawin nimi, sillä sekä Saksan että Suomen futispiireissä kohahdettiin vastikään juuri maaliskuussa, kun Thiawin ilmoitettiin valinneen tässä vaiheessa Saksan alle 21-vuotiaiden maajoukkueen. Huippulupaava toppari ei saanut kuitenkaan minuuttiakaan peliaikaa Saksan kolmessa EM-alkulohko-ottelussa, joten ehkä Thiaw tekee johtopäätöksiään piankin. Vaihto näin pian Suomen A-maajoukkueeseen ja suoraan arvokisoihin olisi kuitenkin megaluokan jättisensaatio, eikä mitenkään odotettavissa. Teoriassa mahdollisesti kuitenkin.

Keskikenttäpelaajat:

Pyry Soiri, 26, Esbjerg – Soiri loisti Suomen paidassa etenkin syksyn 2018 Nations Leaguessa ja oli vielä suhteellisen isossa roolissa EM-karsinnoissakin. Viime vuonna rooli alkoi kuitenkin selvästi kutistua ja juuri nyt mahdollisuudet kisajoukkueeseen alkavat näyttää jo melko pieniltä. Soirin kohtaloksi on koitumassa se, että Suomi pelaa yhä useammin 5-3-2:lla 4-4-2-systeemin sijaan, eikä puhtaille laitalinkeille ole enää ihan samanlaista tarvetta.

Laitahyökkääjien tarpeen väheneminen pelitapamuutoksen myötä on koitumassa Pyry Soirin kohtaloksi. Jos UEFA nostaa kisajoukkueen pelaajamäärää 2-3 pelaajalla, voisi Soirillekin vielä paikka aueta? Kuva: Juha Tamminen

Simon Skrabb, 26, Brescia – Skrabbin kaudesta Serie B:ssä ei ole kovin paljon kerrottavaa, ja juuri nyt näyttää siltä, että edes parin vuoden takaista varamiehen roolia ei miehelle Huuhkajista löydy. Pelannut maajoukkueessa viimeksi syksyllä 2019.

Ilmari Niskanen, 23, Ingolstadt – Niskanen nousi viime vuonna A-maajoukkueeseen väkivahvan veikkausliigakauden jälkeen. Saksan kolmannella sarjatasolla Ingolstadtissa näytöt ovat kuitenkin jääneet vaisuiksi ja rooli pieneksi, joten kutsua maaliskuun maaotteluihin ei tullut. Kisapaikka alkaa olla kiven takana.

[readmore from=huuhkajat]

Petteri Forsell, 30, Stal Mielec – Forsell on taitotasoltaan ja etenkin potkutekniikaltaan ikäpolvensa ehdottomasti etevimpiä suomalaispelaajia, mutta Markku Kanervan Huuhkajista ei kokkolalaiselle ole oikein roolia löytynyt. Meneillään oleva kausi Ekstraklasassa ei ole myöskään ollut erityisen tehokas. Oikein mikään ei viittaa siihen, että yleisön suosikki Forsellia kisajoukkueessa nähtäisiin.

Perparim Hetemaj, 34, Benevento – ”Perpa” on Serie A:ssa jo jonkinlainen legenda, ja edelleen harvoja suomalaisia, jotka pelaavat säännöllisesti TOP 5 -sarjoissa. Hetemaj raotti hieman yllättäenkin takaovea Huuhkajiin viime syksynä. Terrierimäinen pelaaja on ollut jo muutaman vuoden sivussa maajoukkueesta omasta tahdostaan, ja tuskin palaa suoraan EM-kisoihin mukaan. Loukkaantumissuman yllättäessä (toivottavasti näin ei käy) kannattaa Hetemajkin kuitenkin vielä pitää mielessä.

Roman Eremenko, 34, ei seuraa – Kolme kertaa Suomen vuoden pelaajaksi valitun Eremenkon taitotaso ja kyvyt tunnetaan, mutta ura maajoukkueessa saattaa olla jo lopullisesti ohi. Se, että Markku Kanerva ei tahdo saada Eremenkoa edes puhelimitse kiinni, antaa vahvan signaalin siitä, ettei Eremenko suunnittele paluuta Huuhkajiin.

Hyökkääjät:

Jasse Tuominen, 25, Häcken – Lahtelaislähtöinen Tuominen oli erittäin tärkeässä roolissa historiallisissa EM-karsinnoissa, ja Tuomisesta tuli todellinen Kanervan luottomies Pukin rinnalle. Lokakuussa sattunut polven ristisidevamma teki kuitenkin käytännössä tyhjiksi haaveet paikasta EM-joukkueessa. Tuominen on listoilla siksi, jos kentille paluu toteutuukin odotettua aikaisemmin, mutta mitä luultavammin mahdollisuudet ovat valitettavasti menneet.

Jasse Tuominen teki Huuhkajien voittomaalin EM-kisapaikan varmistaneessa Liechtenstein-pelissä. Tuominen olisi ollut ilman valitettavaa loukkaantumistaan selkeä EM-kisapelaaja, mutta nyt taitaa aika loppua kesken. Kuva: Juha Tamminen

Benjamin Källman, 22, FC Inter Turku – Pikkuhuuhkajissa kovia tehoja mättänyt Källman sai pelata EM-karsinnoissa yhden ottelun ja onnistui heti maalinteossa Liechtensteinia vastaan. Viime kausi Veikkausliigassa ei ollut tehokkain mahdollinen, mutta jos Interissä alkaisi syntyä maaleja liukuhihnalta, voisi ”Benkku” kenties vielä nousta taisteluun hyökkäyksen varamiehen paikasta.

Berat Sadik, 34, Doxa – Berat Sadik on nähty Huuhkajissa viimeksi kesäkuussa 2018. Vaikka ulottuva Sadik takoo vuodesta toiseen tehokkaita maalilukemia Kyproksella, ei hänelle Kanervan Huuhkajista ole oikein roolia löytynyt. Tuskin löytyy nytkään, mutta annetaan maininta mahdollisten poisjääntien varalta.

Roope Riski, 29, HJK – Riskin veljeksistä nuorempi teki viime kaudella Veikkausliigassa niin tuhoisaa jälkeä, että mainitaan hänetkin varamieslistalla. Edellisestä A-maaottelusta on tosin kulunut jo 4,5 vuotta, joten Riski on käytännössä vain erittäin etäinen vaihtoehto. Oli kuitenkin viime kaudella kotimaisen pääsarjan paras pelaaja, ja aloittanut tehokkaasti myös tämän vuoden Suomen Cupissa.

LUE MYÖS:

Tässä varmat valinnat Suomen kisaryhmään – Huuhkajien EM-joukkuespekulaatiot, osa 1

He kärkkyvät viimeisiä paikkoja Suomen kisaryhmään – Huuhkajien EM-joukkuespekulaatiot, osa 2