Kylian Mbappén porua herättänyt finaalimaali tuomassa muutoksen – paitsiosääntöä rukataan jo pian?
Kuva: Getty Images
Nations Leaguen Final Four -turnauksen puhutuin yksittäinen tapahtuma oli loppuottelun Ranska-Englanti -voittomaali, jonka Kylian Mbappé teki selvältä paitsiolta vaikuttaneesta tilanteesta. Paitsiota ei kuitenkaan vihelletty, sillä syötönkatkoa yrittänyt Eric García hipaisi palloa hieman ja paitsio kumoutui.
Porua herättänyt maali on kuitenkin johtamassa muutoksiin jo pian. Espanjalaislehti AS kertoo, että Euroopan jalkapalloliitto UEFA harkitsee tekevänsä muutoksia paitsiosääntöön jo tänä vuonna. Muutos on nimenomaan Mbappén maalin inspiroima.
UEFA:n erotuomariovaliokunnan puheenjohtaja Roberto Rosetti korosti, että finaalin erotuomari Anthony Taylor tuomitsi tilanteen oikein. Samaan hengenvetoon hän lisäsi, että sääntötulkinta ei ole ”paitsiosäännön hengen mukainen”.
LUE MYÖS: Näkökulma: Nations League päättyi farssiin – sääntöjä syytä muuttaa hyvin nopeasti
– Anthony Taylor teki oikean päätöksen olemassaolevien sääntöjen ja virallisen tulkinnan mukaan, sillä ”pelaaja kosketti tarkoituksella palloa, kun vastustaja ei ollut puuttumassa peliin”, Rosetti perusteli.
– Tämä tapaus kuitenkin osoitti meille, että säännön nykyinen tulkinta on ristiriidassa itse säännön hengen kanssa. Paitsiosäännön tarkoitus on estää pelaajia hyötymästä paitsioasemastaan.
Mikään aivan nopea prosessi sääntöjen muutos ei ole. Sääntömuutoksista keskustellaan ensin kansainvälisistä jalkapallosäännöistä vastaavan IFAB:n lautakunnan jäsenten tapaamisessa 27. lokakuuta. Paitsiosäännön lisäksi tapaamisessa aiotaan keskustella käsivirhesäännöstä sekä maalivahdin vaaditusta lähtöasennosta rangaistuspotkuissa.
[readmore from=säännöt]
Asialistalla on myös, jatketaanko jalkapallo-otteluissa edelleen viiden vaihdon käyttömahdollisuutta vai palataanko takaisin kolmeen. Lisäksi keskustellaan siitä, laajennetaanko VAR:n käyttöä hieman pienemmän mittaluokan sarjoihin.
Jos paitsiosäännön muokkaaminen saa 27.10. puoltoa, keskustellaan sääntömuutosehdotuksista IFAB:n vuosikokouksessa 25. marraskuuta. Lopullinen päätös paitsiosäännön muuttamisesta voitaisiin tehdä ensi vuoden maaliskuussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi