Maanantain suuri jalkapallouutinen on ollut se, että Huuhkajien kapteeni Tim Sparv on päättänyt lopettaa pelaajauransa. 34-vuotias Sparv ilmoitti ratkaisustaan Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, jossa oli läsnä myös hänen perheensä, Huuhkajien valmentaja Markku Kanerva ja lukuisia suomalaistoimittajia.

Sparvin A-maajoukkueura kesti lähes 13 vuotta ja sisälsi 84 A-maaottelua. Hän johdatti Huuhkajat kapteenina historialliseen EM-turnaukseen, jossa pelasi itsekin, vaikka polvivaivat jo vaivasivat pelaamista. Sparv toimi Suomen kapteenina myös alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa vuonna 2009.

Rakastetun ja laajalti arvostetun Sparvin lopettamispäätöstä ovat kommentoineet sosiaalisessa mediassa niin monet tunnetut jalkapallovaikuttajat kuin aivan tavalliset Huuhkajien kannattajatkin. Keräsimme tähän juttuun yhteen joitain reaktioita Twitteristä.

Huomiota kannattaa luonnollisesti antaa myös Palloliiton koostamalle videokoosteelle Sparvin uran varrelta. Kello 12 julkaistu video on saanut YouTubessa kolmessa tunnissa yli 1 300 katselukertaa ja Twitterissä yli 1 400 tykkäystä.

Juttu jatkuu twiitin jälkeen.

Huuhkajat

@Huuhkajat
Ikuinen kapteeni – Kiitos kaikesta, @TimSparv! 🦉 | Eternal captain – Thank you for everything, @TimSparv! 🦉 | 𝟒.𝟐.𝟐𝟎𝟎𝟗–𝟐𝟎.𝟏𝟐.𝟐𝟎𝟐𝟏 🇫🇮

#Huuhkajat #MeOlemmeSuomi #WeAreFinland

Videolla käytetty Ylen materiaalia.

Suomen juniorimaajoukkuevalmennuksessa vaikuttava Teemu Eskola kuvailee Sparvia ”kaikkien aikojen Suomi-kapteeniksi”, joka on mahtava esikuva kentän ulkopuolella. ”Oravais-cupien veteraani” Eskola arvostaa twiiteissään myös sitä, että yksi maan kaikkien aikojen pelaajista ponnistu huipulle Oravaisista, ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta ja ulkomaisen akatemiapolun kautta.

Juttu jatkuu twiitin jälkeen.

Teemu Eskola

@ES_Cola

Teemu Eskola

@ES_Cola
Stort tack @TimSparv !!

Kaikkien aikojen Suomi-kapteeni - U21 maajoukkueen ja A-maajoukkueen vieminen EM-lopputurnauksiin ei unohdu koskaan.

Upea pelaaja kentällä, mahtava esikuva kentän ulkopuolella.

Kiitos kaikesta! #huuhkajat

Huuhkajat

@Huuhkajat
Ikuinen kapteeni – Kiitos kaikesta, @TimSparv! 🦉 | Eternal captain – Thank you for everything, @TimSparv! 🦉 | 𝟒.𝟐.𝟐𝟎𝟎𝟗–𝟐𝟎.𝟏𝟐.𝟐𝟎𝟐𝟏 🇫🇮

#Huuhkajat #MeOlemmeSuomi #WeAreFinland

Videolla käytetty Ylen materiaalia.
On myös hienoa, että yksi kaikkien aikojen suomalaispelaajista voi tulla Oravaisista, olla ruotsinkielinen ja ponnistaa huipulle ulkomaisen akatemiapolun kautta.

PS. Oravais Cupit nuorena käyneenä tiedän, ettei puhuta metropolista 🙂

palloliitto.fi/jalkapallouuti…

Monet arvostavat Tim Sparvia runsaasti myös tämän kentän ulkopuolella ottaman roolin vuoksi. Ihmisoikeusliitto kirjoittaakin näin:

– Kiitos, tack Tim Sparv. Hats off! Kiitos, että olet puhunut ja puhut myös ihmisoikeuksien puolesta, paremman urheilumaailman puolesta.

Ihmisoikeusliitto

@ihmisoikeus
Kiitos, tack @TimSparv ! Hats off! Kiitos, että olet puhunut ja puhut myös ihmisoikeuksien puolesta, paremman urheilumaailman puolesta. 💙 #ÄläRikoUrheilua #Ihmisoikeudet #Huuhkajat

Sparvin ikätoveri, niin ikään tänä vuonna nappikset naulaan lyönyt FC Interin kapteeni Timo Furuholm pelasi Sparvin kanssa yhdessä nuorisomaajoukkueissa.

– Alkaa vuonna 1987-syntyneiden suomalaisfutarien bileet ammattilaiskentillä olemaan hiljalleen ohi. Teit pikkukentällä omalta kenttäpuoliskolta niin paljon maaleja, että vanhempana pystyit keskittymään lähinnä syöttelyyn. Hieno ura ja oli kunnia pelata kanssasi, Furuholm kirjoitti Sparville.

Timo Furuholm

@TimoFuruholm
Alkaa vuonna 1987-syntyneiden suomalaisfutarien bileet ammattilaiskentillä olemaan hiljalleen ohi.

Teit pikkukentällä omalta kenttäpuoliskolta niin paljon maaleja, että vanhempana pystyit keskittymään lähinnä syöttelyyn✌️

Hieno ura ja oli kunnia pelata kanssasi, @TimSparv !

Huuhkajat

@Huuhkajat
Ikuinen kapteeni – Kiitos kaikesta, @TimSparv! 🦉 | Eternal captain – Thank you for everything, @TimSparv! 🦉 | 𝟒.𝟐.𝟐𝟎𝟎𝟗–𝟐𝟎.𝟏𝟐.𝟐𝟎𝟐𝟏 🇫🇮

#Huuhkajat #MeOlemmeSuomi #WeAreFinland

Videolla käytetty Ylen materiaalia.

Jalkapallotoimittajista Sparvia ovat kunnioittaneet twiiteillään muun muassa Saku-Pekka Sundelin, joka uskoo Sparvilla olevan jalkapallon parissa vielä paljon annettavaa, 14 hienoa kuvailua Sparvista listannut Johanna Nordling sekä selostaja Juhavaltteri Salminen.

– Tim Sparv on malliesimerkki kykynsä maksimoineesta urheilijasta. Vielä tärkeämpää on, että hän on monipuolistanut käsityksiä urheilijoista ja ollut aina valmis seisomaan arvojensa takana, Salminen kirjoitti.

Saku-Pekka Sundelin

@SPSundelin
Tim Sparv lopettaa komean ja esimerkillisen uransa pelaajana, mutta eiköhän uransa (suomalaisen?) jalkapallon parissa ole enemmän alussa kuin lopussa.

Johanna Nordling

@JohannaNordling
Johtaja
edelläkulkija
eteenpäin ruoskija
raataja
uskoja
luottaja
positiivari
itsekriitikko
uskaltaja
vastuunkantaja
rohkaisija
ajattelija
lukija
esimerkillinen urheilija.

Kiitos, tack, @TimSparv.

Huuhkajat

@Huuhkajat
Ikuinen kapteeni – Kiitos kaikesta, @TimSparv! 🦉 | Eternal captain – Thank you for everything, @TimSparv! 🦉 | 𝟒.𝟐.𝟐𝟎𝟎𝟗–𝟐𝟎.𝟏𝟐.𝟐𝟎𝟐𝟏 🇫🇮

#Huuhkajat #MeOlemmeSuomi #WeAreFinland

Videolla käytetty Ylen materiaalia.

Juhavaltteri Salminen

@jvsalminen
Käyttäjä @TimSparv on malliesimerkki kykynsä maksimoineesta urheilijasta. Vielä tärkeämpää on, että hän on monipuolistanut käsityksiä urheilijoista ja ollut aina valmis seisomaan arvojensa takana. Grattis till en fantastisk karriär! #Huuhkajat

LUE MYÖS:

Virallista: Tim Sparv ilmoitti lopettavansa uransa – ”Aikani ammattijalkapalloilijana on ohi”

Nämä eivät unohdu! – Tim Sparv muisteli uransa hienoimpia hetkiä: ”Pelaaminen Old Traffordilla ei unohdu”

Seuraavaksi valkolakin kimppuun ja kohti vitosdivaria – peliuransa päättänyt Tim Sparv kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan

”Syvempi suhde kuin vain pelaajalla ja valmentajalla” – Tim Sparv kertoi Markku Kanervalla olleen valtava rooli hänen urallaan

”Olet yksi kautta aikojen suomalaisista jalkapalloilijoista” – Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahdelta upeita sanoja kapteeni Tim Sparville, lue koko puhe!

Katso: Tim Sparv saa vielä jäähyväiset kannattajien edessä – ensimmäinen kiitos tuli jo upean paidan muodossa: ”Mun uusi pelipaita”

Hienoja hetkiä, mutta myös törmäyksiä – näin Markku Kanerva kommentoi suhdettaan Tim Sparviin: ”Ei se aina ole helppoa ollut”