Tim Sparvista on kirjoitettu paljon ja syystäkin. Huuhkajien kapteeni jättää kentät todellisena roolimallina ja esikuvana. On syytä kuitenkin kirjoittaa myös sananen Sparvin pelillisestä merkityksestä joukkueelleen.

Reilu vuosi sitten syyskuussa Suomi pelasi Nations Leaguessa Walesia vastaan tyhjällä Olympiastadionilla. Koronarajoitusten takia ottelu pelattiin ilman yleisöä. Olympiastadionin tunnelma oli aavemainen.

Pelaaijen ja valmentajien huudot suorastaan raikuivat korviin. Kosketukset palloon olivat kuin jostain jalkapalloaiheisesta ASMR-kuunnelmasta. Tuntui, kun kenttä olisi ollut lähempänä, mitä se todellisuudessa olikaan.

”Come on!”, ”Teme selkä”, ”Va fan!”, ”Mene, mene, mene”. Yhden pelaajan ääni kuului taukoamatta. Tim Sparv oli elementissään Huuhkajien keskikentällä. Hän ohjasi ja tsemppasi omiaan, keskusteli tuomarille ja viittoi Markku Kanervalle. Sparv teki työtään eli johti joukkuettaan.

Sparv ei varsinkaan viimeisinä pelivuosinaan ollut kentän näkyvin pelaaja. Wales-ottelu ja tyhjä Olympiastadion kuitenkin osoittivat, että kuuluvin pelaaja hän oli. Jokainen Huuhkajien pelaaja sai taukoamatta ohjeita.

Ohjeita siitä, mihin ottaa ensimmäinen kosketus, onko vastustaja lähellä, prässätäkö pallollista vai vetäytyäkö. Jokainen pelaaja voinee allekirjoittaa sen, kuinka tärkeitä ohjeita nuo ovat, kun päätöksiä pitää tehdä salamannopeasti. Päätöksiä, jotka lopulta ratkaisevat jokaisen jalkapallo-ottelun.

Omasta hyvin mitättömästä alasarjakokemuksestani voin vain sen sanoa, että pelaaminen on helpompaa, kun joku ohjaa ja puhuu kentällä. Oma kokemukseni on myös osoittanut, ettei me suomalaiset olla kovinkaan äänekkäitä kentällä. Huutaminen ja vaatiminen eivät välttämättä tule luonnostaan. Se kun vaatisi suun avaamista.

Sparv on tässä mielessä poikkeuksellinen yksilö. Ehkä äänenkäytössä on auttanut myös se, että Sparvin äidinkieli on ruotsi. Ruotsin kielessä ollaan jo huomattavasti enemmän äänessä verrattuna suomeen. Toisaalta äänen käyttäminen kentällä on myös olennainen johtajan ominaisuus. Siksi Sparv on ollut Huuhkajien keskikentällä niin tärkeässä roolissa.

Ei Huuhkajien joukkue mikään tuppisuista koottu ryhmä ole, mutta ei se myöskään mikään kailottajien valtakunta ole ollut. Jalkapallossa on helppo olla äänessä silloin, kun esimerkiksi pyytää palloa tai vaatii pelikaveriltaan huonon suorituksen jälkeen parempaa. Täysin toinen juttu on olla äänessä silloin, kun kukaan muu ei ole. Se rooli on ollut Sparville luontainen ja sen takia hän nousi Huuhkajissa niin tärkeäksi pelaajaksi. Pelilliseksi johtajaksi.

[readmore from=sparv-tim]

Tuota ominaisuutta on vaikea havainnoida, kun ympärillä on 30 000 ihmistä laulamassa ja huutamassa. Siksi Wales-peli olikin niin silmiä avaava kokemus. Sparv näkyi ja ennen kaikkea kuului aivan uudessa valossa.

Maalivahti Lukas Hradecky kantaa näillä näkymin kapteeninnauhaa jatkossa. Hradecky on myös erinomainen pelin ohjaaja, mutta hänen huudot lähtevät huomattavasti kauempaa. Huuhkajat tarvitsee nyt uuden äänitorvensa pelin keskustaan. Ja nimenomaan siinä ominaisuudessaan Sparv jättää valtavat saappaat.

Vain aika näyttää, kuka pystyy ne saappaat täyttämään.

LUE MYÖS: