Paikalliset koronarajoitukset purettu – Suomi pääsee yleisön eteen futsalin EM-kisoissa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen miesten futsalmaajoukkue on esiintynyt vakuuttavasti historiansa ensimmäisessä EM-turnauksessa Alankomaissa. Yleisön eteen ”Saliharrit” eivät silti ole vielä päässeet, sillä koronarajoitusten vuoksi katsomoissa on ollut toistaiseksi ainoastaan pahvisia faneja.
Suomen on edelleen mahdollista edetä jatkopeleihin, jos se voittaa perjantai-iltana Slovenian eikä Italia onnistu kukistamaan lohkojohtaja Kazakstania. Iloinen uutinen kaikkien joukkueiden pelaajille ja kannattajille on varmasti se, että Alankomaiden hallitus päätti eilen 25. tammikuuta purkaa paikalliset koronarajoitukset. Näin ollen Suomen viimeiseen lohkovaiheen peliin sekä mahdollisiin jatkopeleihin Amsterdamissa voidaan ottaa yleisöä.
Katsomorajoitukset poistuivat välittömästi, joten jo keskiviikkona pelattavissa turnauksen otteluissa lehtereillä nähdään kannattajia. Lipunmyynti jäljellä oleviin EM-kisaotteluihin käynnistyi keskiviikkona kello 12 Suomen aikaa.
[readmore from=futsalin-EM-kisat]
Etuosto-oikeuden ottelulippuihin saavat ne kannattajat, jotka ovat aikaisemmin ostaneet liput kyseisiin otteluihin. Jäljelle jääneet liput myydään torstaista 27. tammikuuta alkaen. Kaikki lipunmyynti tapahtuu osoitteesta www.knvb.com/futsaleuro.
Lähde: Palloliiton kotisivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”