David Beckhamin MLS-seura ei ole vielä täyttänyt omistajansa odotuksia: ”Minun on pitänyt opetella kärsivällisyyttä”
Kuva: Getty Images
Englantilaislegenda David Beckham sanoo, että hänen omistamansa Inter Miami ei ole toistaiseksi yltänyt hänen odotuksiinsa Major League Soccerissa.
Helmikuussa 2014 MLS ilmoitti, että Beckham, 46, on käyttänyt optionsa ostaa laajennusjoukkue 25 miljoonalla dollarilla. Kauppa oli osa hänen sopimustaan, jonka hän solmi siirtyessään Los Angeles Galaxyyn seitsemän vuotta aiemmin.
Club Internacional de Futbol Miami, tutummin Inter Miami, pelasi ensimmäisen virallisen kautensa vuonna 2020. Nyt takana on kaksi kautta MLS:ssa, ja Inter Miami on kummallakin kerralla jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle.
Menestyksekkäästä pelaajaurastaan tunnettu Beckham myönsi Daily Mailin haastattelussa, että jalkapalloseuran pyörittäminen ei ole sujunut täysin hänen toiveidensa ja haaveidensa mukaisesti, mutta hän on silti ylpeä Inter Miamin kehityksestä.
– Minun on pitänyt oppia olemaan hieman kärsivällisempi. En ole kovinkaan kärsivällinen ihminen, voitte kysyä vaikka vaimoltani. Mutta omistajana, jolla on korkeat odotukset, kärsivällisyyttä on oltava vähän.
– Olen tarvinnut sitä viimeisten kahdeksan vuoden aikana tuodakseni tämän seuran tähän hienoon kaupunkiin ja tähän liigaan. Kahden viime vuoden aikana minun on pitänyt oppia olemaan vielä kärsivällisempi.
– Kaikki tietävät, millaiset odotukset ja paineet meillä on. Kyllä, pari viime vuotta eivät ole täysin yltäneet odotuksiimme, mutta kun katson viimeistä kahdeksaa vuotta, olen todella ylpeä siitä, mitä olemme saavuttaneet.
Inter Miamin riveihin liittyi hiljattain Huuhkajien keskikenttäpelaaja Robert Taylor, joka solmi seuran kanssa 2+1-vuotisen sopimuksen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon