Manchester Unitedin legenda avautui vaikeasta lapsuudestaan – myi huumeita ja söi hampurilaisia roskiksesta
Kuva: Getty Images
Ranskan maajoukkueen ja Manchester Unitedin entinen laitapuolustaja Patrice Evra kertoo, että hän myi nuorena huumeita, kerjäsi rahaa ja söi McDonald’sin hampurilaisia roskiksesta.
Evra, 40, valotti kokemuksiaan BBC:n realityohjelma Freeze the Fearissa, jossa osallistujien oli kerrottava itsestään kolme asiaa, joista kaksi pitää paikkaansa ja yksi ei.
– Huumeiden myyminen, rahan kerjääminen kaupan edessä ja TV-liikkeessä työskentely. Yksi ei pidä paikkaansa, sanoi Evra Timesin mukaan.
– En myynyt televisioita. Kaksi muuta pitävät paikkaansa. Olin noin 13-vuotias.
– Me kävimme välillä jopa keskiyöllä hakemassa roskiksesta kylmiä Bic Maceja, jotka oli heitetty pois. Se oli kuin kaaosta sen jälkeen, kun isäni lähti.
Evran vaikeudet sisälsivät valitettavasti muutakin. Viime vuonna hän kertoi Timesin haastattelussa, että hän joutui 13-vuotiaana seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Evran mukaan hänen opettajansa käytti häntä hyväksi, kun hän asui nuorena tämän luona.
Ranskalaispuolustaja puhui myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä Freeze the Fearissa.
– Sillä oli valtava vaikutus elämääni. Tunsin vain häpeää. Kun ei luota auktoriteettiin – koska se oli rehtorini – ei luota keneenkään muuhunkaan.
Evra voitti Manchester Unitedissa muun muassa viisi Valioliigan mestaruutta ja kertaalleen Mestarien liigan. Hän edusti urallaan myös esimerkiksi myös Juventusta ja Monacoa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”

- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina