Draamaa Saksan cupin finaalissa – RB Leipzig voitti seurahistoriansa ensimmäisen pokaalin
Kuva: Getty Images
Saksan cupin finaali pelattiin lauantaina Berliinin olympiastadionilla.
RB Leipzig kukisti Freiburgin lopulta rangaistuspotkukilpailussa ja voitti cup-mestaruuden. Kyseessä on RB Leipzigin seurahistorian ensimmäinen pokaali.
Varsinainen peliaika päättyi 1-1 -tasapeliin. RB Leipzig pelasi vajaamiehisenä noin puolet ottelusta, kun Marcel Halstenberg sai punaisen kortin 57. minuutilla.
Siitä huolimatta RB Leipzig kykeni nousemaan tasoihin noin vartti ennen täyttä aikaa. Tasoitusmaalista vastasi suorastaan upean kauden pelannut Christopher Nkunku. Nkunku pelasi tällä kaudella 52 ottelussa, joissa syntyi yhteensä peräti 35 maalia ja 20 maalisyöttöä.
Jatkoajalla muutama minuutti ennen rangaistuspotkukilpailua RB Leipzig sai toisenkin punaisen kortin, kun Kevin Kampl ajettiin kentältä kahden keltaisen kortin myötä.
RB Leipzig oli itse ottelussa varsin onnekas, sillä hienon kauden pelannut Freiburg osui tolppaan peräti kolmesti.
RB Leipzig pelaa ensi kaudella myös Mestarien liigassa, sillä se sijoittui Bundesliigassa neljänneksi, joten cup-mestaruus mukaan luettuna kautta voi pitää todellisena onnistumisena.
LUE MYÖS:
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
