Suomalaisseuroille kivikovia vastustajia europelien mahdollisella toisella kierroksella – KuPS:lla paras arpaonni
Kuva: Getty Images
Suomea tänä kesänä miesten europeleissä edustava joukkuenelikko HJK, KuPS, SJK ja Inter ovat saaneet tiistaina ja keskiviikkona tietää ensimmäisiä eurovastustajiaan. Mestarien liigan ja HJK:n ensimmäisten karsintakierrosten otteluparit arvottiin tiistaina, ja keskiviikkona olivat vuorossa toisten kierrosten arvonnat.
Tiistaina selvisi, että HJK:n ensimmäinen vastustaja on Latvian mestarijoukkue Riga FS. Jos Toni Koskelan miehistö onnistuu latvialaisvastustajan selvittämään, on Mestarien liigan toisella karsintakierroksella odottamassa todella kovan tason vastustaja: tshekkiläinen Viktoria Plzen.
Urakkansa toiselta kierrokselta aloittava Viktoria on epäilemättä yksi koko kierroksen etukäteen kovimmista joukkueista. Se palasi päättyneellä kaudella Tshekin mestariksi kolmen vuoden tauon jälkeen. Viimeisten 11 vuoden aikana Viktoria Plzen on pelannut kolme kertaa Mestarien liigan ja neljä kertaa Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. Viktoriassa pelaa seitsemän Tshekin maajoukkueringissä olevaa pelaajaa, joista kolme oli mukana myös kesäkuun A-maaotteluissa.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Mestarien liigan 2. karsintakierros arvottu!
HJK kohtaa siis ensin latvialaisen RFS:n, ja tuon otteluparin voittaja saa 2. kierroksella vastaansa tshekkiläisen Viktoria Plzeňin.
#HJK aloittaisi toisenkin kierroksen kotiottelulla joko 19.7. tai 20.7.
#UCLfi #Veikkausliiga

Suomalaisjoukkueiden ensimmäiset euroarvonnat on suoritettu tänään.
HJK, FC Inter, KuPS ja SJK aloittavat eurotaipaleensa heinäkuun ensimmäisellä viikolla.
#veikkausliiga #uclfi #ueclfi
HJK, FC Inter, KuPS ja SJK aloittavat eurotaipaleensa heinäkuun ensimmäisellä viikolla.
#veikkausliiga #uclfi #ueclfi
LUE MYÖS:
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”