Jääkö Saksa ulos MM-pudotuspeleistä? – Pakkovoiton edessä lohkon päätöskierroksella

Espanja ja Saksa iskivät yhteen sunnuntai-iltana Qatarin MM-lopputurnauksen lohkovaiheen huippuottelussa. Ottelu päättyi 1-1 -tasapeliin.
Maat lähtivät otteluun hyvin erilaisista lähtökohdista. Espanja voitti avausottelussaan Costa Rican peräti 7-0. Saksa sen sijaan taipui yllättäen Japanille 1-2. Panokset olivat siten selvillä. Espanja olisi voitolla käytännössä varmistanut pudotuspelipaikkansa ja Saksan ainakin vältettävä tappio pitääkseen realistiset jatkopaikkahaaveensa hengissä.
Ottelu oli tapahtumarikas. Espanja sai maukkaan maalipaikan jo heti alussa, kun Manuel Neuer torjui Dani Olmon napakan laukauksen ylärimaan, josta se kimposi ulos kentältä. Antonio Rüdiger puski Saksan johtoon viitisen minuuttia ennen taukoa, mutta VAR hylkäsi osuman paitsiona, joten tauolle mentiin maalittomassa tasatuloksessa.
Kamppailun avausmaali nähtiin tunnin kohdalla. Toiselle jaksolle kentälle vaihdettu Álvaro Morata vei Espanjan johtoon maalin edustalta. Morata onnistui maalinteossa myös Costa Rica -ottelussa. Saksa haki viimeisen puolituntisen aikana aktiivisesti tasoitusta ja lopulta onnistui siinä, kun Niclas Füllkrug laukoi lähietäisyydeltä voimakkaan vedon yläkulmaan. 1-1.
Saksan on voitettava viimeisellä kierroksella Costa Rica ja samaan aikaan toivottava, ettei Japani voita Espanjaa. Jos Saksa voittaa Costa Rican ja Japani ja Espanja päätyvät tasapeliin, ratkaistaan lohkon kakkossija maalierolla ja silloin Saksa menisi jatkoon. Lohkoa johtava Espanja varmistaa jatkopaikkansa, jos se ei häviä Japanille.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”